Metallimusiikki.net

Illnathiin uusi rumpali ja kosketinsoittaja.

  • Julkaistiin maanantaina 03.05.2010.
  • Luettu 929 kertaa
  • Bändit:

Melodista mustaa metallia kilkattava Illnath uutisoi lauantaina löytämistään korvausmiehistä, rumpalista ja kosketinsoittajasta. Yhtyeen riveistä poistettiin kuukausi sitten rumpalina toiminut Danni johtuen miehen kyvyttömyydestä omistautua bänditoiminnalle. Erottamisen syyksi Illnath kertoi sen, että rumpali perui live-esiintymisen vain viisi päivää ennen keikkaa voidakseen Illnathin sijaan soittaa keikan Svartsot-yhtyeensä kanssa. Tanskalaisyhtye soitti lupaamansa esiintymisen korvausmiehen turvin. Seuraavan esiintymisen rumpalina tullaan näkemään Huhle-niminen mies. Huhle on aikaisemmin soittanut Victimizerin, Deadly Sinsin ja Indoctrinationin riveissä samaa soitinta. Lisäksi hän on ollut vokalistina ja biisintekijänä Blackhornedissa.

Illnath aikoo esitellä uutta rumpaliaan 5. kesäkuuta Tanskan Svendborgissa soitettavalla keikalla. Samalla esiintymisellä ei vielä nähdä nyt värvättyä uutta kosketinsoittaja Dannya. Danny osallistuu Illnathin keikkailuun myöhemmin kuluvana vuonna. Svendborgin keikalla ja sitä 25. kesäkuuta Tsekissä seuraavassa esiintymisessä kosketinsoittajan roolia hoitaa Tyr.

Bändi aikoo julkaista jossain vaiheessa kuluvaa vuotta uransa järjestyksessä kolmannen studioalbumin sellaisesta tekeleestä, joka on nimeltään “Three Nights in the Sewers of Sodom”. Teoksen kansitaide paljastettiin jo vuosi sitten. Tähän mennessä levyllä kuultavista biiseistä “Hellish Butterfly”, “Burn To Stone” ja “Ravenous Crows” voi käydä kuuntelemassa näyteklippejä Illnathin MySpace-sivuilla yhdessä parin muun raakileversion ja vanhemman tuotannon muassa. Uusi pitkäsoitto tulee olemaan seuraaja maaliskuussa 2007 SPV-levymerkin kautta kauppoihin tuodulle “Second Skin of Harlequin” -albumille. Bändillä ei ole toistaiseksi levytyssopimusta.

Illnath on:

  • Narrenschiff (laulu)
  • Pete (kitarat)
  • Danny (kosketinsoittimet)
  • Kenneth (basso)
  • Huhle (rummut)
Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.