Metallimusiikki.net

Illnathin uusikin laulaja on nainen

  • Julkaistiin maanantaina 27.05.2013.
  • Luettu 1285 kertaa
  • Bändit:

Ryhmäkuva, jossa kolme miestä seisoo naisen ympärillä.Keskellä Marika Hyldmar

Vuonna 1997 perustettu tanskalaisyhtye Illnath julkaisi 12. maaliskuuta "4 Shades of Me" -albuminsa. Nyt yhtye päätyi vaihtamaan vokalistiaan. Uusi laulaja on 21-vuotias Marika Hyldmar, joka valittiin koe-esiintymisen jälkeen joukon jatkoksi. Juutinmaalta kotoisin oleva nuori nainen aloitti metalliskenessä oman musiikin tekemisen vuonna 2012 perustetussa Machiavellian-yhtyeessään. Hän on lisäksi valokuvaaja eräässä rokkihenkisessä nettijulkaisussa. Hyldmarin musiikillisiksi vaikutteiksi nimetään Absu ja Skelletonwitch. Illnathin uusi vokalisti esiintyy hiljattain uudelleen äänitetyssä "Ravenous Crows" -kappaleessa, jonka päivitetty versio tunnetaan yksinkertaisesti nimellä "Crows". Biisiesitys löytyy Illnathin YouTube-kanavalta.

Illnath uutisoi sunnuntaina julkaisemassaan tiedotteessa aloitelleensa jo seuraavan EP-levyn säveltämistä Marikan kanssa. Kiekko julkaistaan loppuvuodesta 2013. Pitch Black Records julkaisi yhtyeen maaliskuisen, ja järjestyksessä Illnathin neljännen, studioalbumin "4 Shades of Me". Toukokuun alussa uutisoitiin, ettei vokalistin virkaa toimittanut Mona Beck enää tule jatkamaan bändin kanssa. Laulajan vaihtamisen yksityiskohtia ei ole kerrottu.

Illnath on:

  • Marika Hyldmar (laulu)
  • Pete (kitara)
  • Kenneth Frandsen (basso)
  • Dennis Stockmarr (Rummut)
Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.