Metallimusiikki.net

Iron Fire vaihtoi rumpalin.

  • Julkaistiin maanantaina 20.08.2007.
  • Luettu 767 kertaa
  • Bändit:

Viisipäisen Iron Fire -yhtyeen miesjäsenet seisovat kellertävää ja valoisaa taustaa vasten rivissä. Miehillä lähes kaikilla lyhyet tai puolipitkät hiukset. He ovat pukeutuneet pääsääntöisesti mustiin vaatteisiin.Metallia Kööpenhaminasta

Tanskalainen metallivoima Iron Fire , jonka nokkamiehenä toimii Force Of Evil -nimisen rytmiryhmän laulaja Martin Steene, uutisoi nyt eronneensa rumpali Jens Berglidista. Bändi kertoo toimineensa kolme vuotta ja kahden albumin ajan Jensin kanssa, mutta nyt mies on päättänyt erota yhtyeestä voidakseen keskittyä perheeseensä. Miehen halut lähteä läiskimään on ollut orkesterin tiedossa jo pitkään, mutta he eivät halunneet julkaista siitä tietoa ennen kuin korvaava rumpali on löytynyt. Iron Fire on järjestänyt viime kuukausien ajan koe-esiintymisiä, joiden avulla bändi löysi Fritz Wagnerin.

Bändi toivottaa Jensille tervemenoa ja hyvää jatkoa elämässään.

IF-legioonan uudeksi pellinpaukuttajaksi värvätty Fritz Wagner on saksalainen. Hän toimii jatkossa yhtyeen vakituisena rumpalina, josta bändin jäsenet ovat erittäin iloisia. Wagner toi bändiin mukanaan paljon kaivattua uutta energiaa. Yhtye pääsee vihdoinkin keskittymään uusien biisien kirjoittamiseen ja valmistautumaan “Tour of Triumph” -kiertueeseen, joka laskeutuu ruttoamaan tätä maailmaa myöhemmin kuluvan vuoden puolella.

Yhtyeen tuorein albumi on järjestyksessä neljäs. Se on nimeltään “Blade of Triumph”. Kiekko rantautui kesäkuussa Napalm Recordsin kautta. Levy on jatkoa yhtyeen viime vuoden maaliskuussa ilmestyneelle “Revenge”-teokselle, mikä myös julkaistiin Napalm Recordsin avustuksella.

Bändin kaksi ensimmäistä albumia julkaistiin Sanctuary / Noisen kautta ennen yhtyeen liittymistä NR:n joukkoihin. Yhtyeen ensimmäinen albumi, “Thunderstorm”, julkaistiin vuonna 2000 ja sitä seurasi vuonna 2001 ilmestynyt “On the Edge”.

“Blade of Triumph” -albumin kappaleet:

  1. Dragonheart
  2. Bloodbath of Knights
  3. Dawn of Victory
  4. Lord of the Labyrinth
  5. Bridges Will Burn
  6. Follow the Sign
  7. Steel Invaders
  8. Jackal’s Eye
  9. Legend of the Magic Sword
  10. Gladiator’s Path
  11. Blade of Triumph

Iron Fire on:

  • Martin Steene (laulu)
  • Kirk Backarach (kitara)
  • J.J. (kitara)
  • Martin Lund (basso)
  • Fritz Wagner (rummut)
Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.