Metallimusiikki.net

Ironwood: "Storm Over Sea".

  • Julkaistiin torstaina 18.11.2010.
  • Luettu 824 kertaa
  • Bändit:

Ironwoodin sakaroita täynnä oleva tähtimäinen symboli kuvan keskellä. Kuvassa näkyy valkoista ja mustaa väriä pyörteenä. Kuvassa ei ole lainkaan tekstiä.Julkaistaan 1.12.2010

Australialainen Ironwood julkaisee toisen studioalbuminsa 1. joulukuuta. Teos laitettiin aikaisemmin tällä viikolla ennakkotilattavaksi yhtyeen nettisivuille. Progressiivista metallia ja folk metallia sisältävä albumi on nimeltään “Storm Over Sea”. Sen soittolistalta on laitettu kaksi biisiä kuunneltavaksi rytmiryhmän kotisivuille. Ironwood julkaisee kiekkonsa omakustanteena. Elokuussa metallibändi kertoi käyttävänsä levyn miksaamisessa ja masteroimisessa ruotsalaisen Dan Swanön apua. Uutukainen on seuraaja Ironwoodin vuonna 2009 esiin tuomalle debyyttialbumille “:Fire:Water:Ash:”, johon verrattuna uusi kiekko on suuri evolutiivinen edistysaskel basisti–laulaja Henry Lauerin mukaan.

Henry Lauer kertoo Ironwoodin uudella albumilla kuultavan entistä edistyneempiä progressiivisia, akustisia ja metallimusiikin elementtejä. Lisäksi uudella levyllä käytetään pianoa, selloa ja akustista kitaraa. Näistä aineksista koostuva “Storm Over Sea” käsittelee valtameriä.

“Storm Over Sea” -albumin kappaleet:

  1. Hail Sign
  2. Infinite Sea
  3. Arctic Tern
  4. Weather the Storm
  5. Share the Burden
  6. Will to Live
  7. A Bond to Sever
  8. When it’s All Over

Ironwood on:

  • Philip Brown (laulu, kitara, piano, sello ja samplet)
  • Matthew Raymond (laulu, kitara ja samplet)
  • Henry Lauer (laulu, basso ja akustinen kitara)
  • Dan Nahum (rummut)

Ironwood on kotoisin Australian Sydneystä. Bändi on toiminut loppuvuodesta 2006 lähtien ja ryhmän ensimmäinen musiikkijulkaisu koettiin vuonna 2007 “Ironwood”-nimisen EP-levyn muodossa. Metallibändin jäsenet vaikuttavat tämän projektin lisäksi sellaisissa ryhmissä kuin Sword Toward Self, Greed & Rapacity, Beastianity, Bleakwood ja Ein Skopudhr Galdra.

Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.