Metallimusiikki.net

Kamelotin laulaja erosi.

  • Julkaistiin lauantaina 23.04.2011.
  • Luettu 1850 kertaa
  • Bändit:

Amerikkalainen voimametallibändi Kamelot on nyt täysin yhdysvaltalaisista jäsenistä koostettu, sillä vokalistina yli vuosikymmenen ajan toiminut Roy Khan päätti erota yhtyeestä. Eroamispäätöksestä tiedotettiin aikaisemmin perjantaina toteamalla, että Khan oli saanut aikaa harkita tätä päätöstä jo pitkään ja nyt kun se on toteutunut, bändi kunnioittaa päätöstä. Khan paljasti eroamisaikeistaan jo torstaina henkilökohtaisessa blogissaan. Perjantaina julkaisemassaan mediatiedotteessa Kamelot varmisti tiedon. Samalla metallibändi ryhtyi hakemaan korvaavaa vokalistia. Roy Khanin eroamiseen vaikutti osittain loppuunpalaminen, joka teki hänelle itselleen jo viime syksynä selväksi, ettei mies voi enää toimia Kamelotissa. Muusikko aikoo nyt viettää entistä enemmän aikaa perheensä kanssa Norjassa ja miettiä rauhassa mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Faneille ei haluttu kertoa Khanin eroamisaikeista aikaisemmin osittain sen vuoksi, että yhtye pelkäsi sen vaikuttavan haitallisella tavalla kassavirtaan.

Kamelot näkee eroamisen jälkeisen ajan myönteisenä puolena, ettei yhtyeen eikä fanien tarvitse enää elää epävarmoina mitä tuleman pitää. Bändi voi nyt jatkaa eteenpäin ja ryhtyä hakemaan korvaavaa laulajaa Khanin paikalle. Kamelotilla on käynnissä kiertue, joka kosketinsoittaja Oliver Palotain mukaan sujuu hyvin. Bändillä onkin kiire löytää sopiva muusikko. Kamelotin perustaneella Thomas Youngbloodilla on muutama lupaavalta vaikuttava henkilö mielessä. Koska päätös uudeksi laulajaksi on erittäin tärkeä, sopivan vokalistin löytäminen voi viedä aikaa.

Kamelot kirjaa keikkapäiviä Euroopan alueelle marras–joulukuuksi. Yhtyeen tuorein albumi on viime vuoden syyskuussa yhtyeen oman Kamelot Media Groupin kautta julkaistu “Poetry for the Poisoned“. Se äänitettiin valtaosin Ruotissa ja osittain myös Yhdysvalloissa sekä Kreikassa. Teoksella vierailee Epican Simone Simons, Firewindin Gus G., Soilworkin Björn “Speed” Strid sekä Jon Oliva’s Painin Jon Oliva.

Kamelot on:

  • Roy Khan (laulu)
  • Thomas Youngblood (kitarat ja taustalaulu)
  • Oliver Palotai (kosketinsoittimet)
  • Sean Tibbetts (basso)
  • Casey Grillo (rummut)
Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.