Ruotsalainen Katatonia paljasti alkuviikosta tärkeimmät tulevaan albumiinsa liittyvät yksityiskohdat. Synkistelyrokkia ja -metallia tekevä Katatonia julkistaa uransa yhdeksännen albumin Peaceville Recordsin kautta 27. elokuuta Euroopassa ja päivää myöhemmin Yhdysvalloissa. Kiekko sai nimekseen "Dead End Kings". Se on seuraaja vuoden 2009 "Night is the New Day" -nimiselle opukselle, vaikkakin bändin mukaan melkoisen suuri harppaus tuntemattomaan. Melankolisuutensa ja angstinsa osalta "Dead End Kings" on saavuttanut uuden virstanpylvään. Sillä kuultava materiaali on ainakin osittain Katatonian uran kunnianhimoisinta.
Albumi äänitettiin Ghost Ward Studioilla ja The City Of Glassin pajassa. Tuottajina toimivat Anders Nyström yhdessä Jonas Renksen kanssa. Miksaajan toimi aikaisemmin Opethin ja Bloodbathin tuotantoa hionut David Castillo. Uutukaislevyllä kuullaan ensimmäistä kertaa Katatonian uutta kitaristia, Per Erikssonia, sekä bassokitaristi Niklas Sandinia. Ääninäytteitä kävi loihtimassa Frank Default ja vierailevana vokalistina Silja Wergeland. Alankomaalainen Wergeland on tehnyt nimeään tunnetuksi The Gatheringin parissa. Oikealla puolen näkyvä kansitaide on Travis Smithin luoma.
Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin katatonia. Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.