Katatonialta albumi ennen kesää.
- Julkaistiin maanantaina 02.01.2012.
- Luettu 1457 kertaa
- Bändit: katatonia
Ruotsalainen Katatonia ilmoitti menneen vuoden viimeisenä päivänä olleen hyvin kiireinen, koska ryhmä on ollut valtaosan vuodesta tien päällä. Yhtye haluaakin kiittää sen johdosta fanejaan, ystäviään ja uskollisia tukijoitaan saapumisesta keikkapaikoille. Nyt yhtye valmistautuu uuden albumin tekemiseen. Ensimmäiset alkaneen vuoden kuukaudet kuluvat albumin äänitystyön merkeissä. Yhdeksäs studioalbumi tullaan, mikäli ongelmia ei ilmene, julkaisemaan ennen kesää. Lisäksi lähiaikoina Katatonialta ilmestyy juhla-DVD "Last Fair Day Gone Night". Siitä ja uudesta pitkäsoitosta annetaan lisätietoja myöhemmin.
Katatonia kävi joulukuussa soittamassa yhden viimeisistä vuoden 2011 keikoistaan. Katatonia nähtiin Helsingin The Circuksessa 12.12. Kyseessä oli yksi niistä neljästä keikasta, joita nauhoitettiin DVD-levyä varten. Keikoilla kuultiin kahdenlaisia settejä, joista ensimmäinen sisälsi koko "Last Fair Deal Gone Down" -albumin soittolistan. Jälkimmäinen settilista käsitti hajapoimintoja yhtyeen pitkän levytysuran varrelta. Myöhemmin ryhmä varmisti aikovansa konsertoida ensimmäistä kertaa urallaan Sweden Rock Festivalissa. Mainittu festivaalikeikka koetaan kesällä 2012. Samassa paikassa tulevat musisoimaan myös Mötley Crüe, Lynyrd Skynyrd ja Motörhead.
Katatonia on:
- Jonas Renkse (laulu)
- Anders "Blakkheim" Nyström (kitarat ja taustalaulu)
- Daniel Liljekvist (rummut)
Tietoa julkaisusta
Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin katatonia. Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.