Näinä päivinä Puolan tunnetuin metallibändi, Behemoth , nimitettiin helmikuussa kotimaansa arvostetuimmassa musiikkitapahtumassa viiteen eri kategoriaan. Suomen Finnish Metal Awards -kilpojen Puolan vastineessa, Fryderykissä, yhtye kilpailee parhaan kansitaiteen, heavy metal -albumin, vuoden bändin ja vuoden musiikkivideon sarjassa. Kilpailua varjostaa roomalaiskatolisen kirkon Behemothia kohtaan käynnistämä ajojahti. Kirkon väki on syystä tai toisesta tuohtunut siitä, kun metallibändin nokkamies Adam “Nergal” Darski silppusi pyhäksi väitetyn läjän paperia ja kutsui roomalaiskatolista kirkkoa murhanhimoisimmaksi lahkoksi tällä planeetalla. Laulaja-kitaristia vastaan nostettiin syyte maanantaina. Puolalaisen nettilehti Inertian julkaisemassa uutisjutussa syytteen juuret löytyvät vuodelta 2007, jolloin Nergal kertoi mielipiteensä konserttilavalla.
Katolisen kirkon kätyrit ovat nostaneet kirjaimellisesti syytteen siitä, että Nergalin tempaus tuolloin taannoin loukkasi kirkkoa. Nergal on joutunut käymään viranomaisten käsiteltävänä ja alustavissa kuulusteluissa kieltänyt syyllistyneensä moiseen. Muusikko katsoo taiteellisen vapauden koskevan häntä silloin kun hän eläytyy rooliinsa keikkalavalla. Kirjan silppuamisella ja mielipiteidensä esille tuomisella hän ei tarkoittanut loukata uskovaisten tunne-elämää. Krakovassa sijaitsevan Jagiellonian-yliopiston uskontojen historiaa tutkiva ekspertti väittää kuitenkin jokaisen Raamattu-kirjan kopion olevan pyhä esine. Toistaiseksi Nergalin kohtalosta ei ole tehty päätöstä suuntaan eikä toiseen. Asia viedään raastupaan.
Pahimmassa tapauksessa vuonna 2010 muusikko voidaan laittaa kalterien taakse kahden vuoden määräajaksi. Hieman aikaisemmin Nergalin kaltaiset henkilöt olisi laitettu seipäännokkaan roomalaisen kirkon pyörittämän inkvisiittorien terroristiorganisaation voimin. Paavi Innocent IV katsoi inkvisition olevan aiheellinen tapa pitää uskonrauhaa yllä sallimalla vääräuskoisten kiduttamisen esimerkiksi sitomalla uhrin käsivarret selän taakse köydellä ja vääntämällä molemmat olkapäät sijoiltaan. Anekauppaakin harjoittanut kirkko olisi aikaisemmin saattanut myös kiikuttaa Nergalin roviolle syytettynä noituudesta tai hukuttaa hänet rapakkoon samasta syystä. Nyt pedofiliaan syyllistyneiden pappienkin tekoja salanneella kirkolla ei ole muita laillisia keinoja kuin väittää “olevansa loukkaantunut”.
Behemothin keulahahmoa on aikaisemminkin yritetty istuttaa käpälälautaan. Edellisen kerran häntä vastaan yritettiin nostaa syyte vuonna 2008, mutta se kaatui siihen, ettei syytteen nostamiseen löydetty kahta henkilöä. Puolan lakien mukan ennen syytteen nostamista varten tällaisissa asioissa tarvitan kaksi kirjallista dokumenttia eri henkilöiltä, mutta vain yksi kirjallinen valitus tehtiin. Senkin teki puolalainen uskonlahkoja vastaan toimivan komitean takapiru Ryszard Nowak.
Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin behemoth. Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.