Metallimusiikki.net

Kiuas ryhtyy äänittämään.

  • Julkaistiin tiistaina 09.10.2007.
  • Luettu 1188 kertaa
  • Bändit:

Viisi mustanpuhuvaa Kiuas-bändin miesjäsentä seisoo rivissä tummassa huoneessa, jossa seinä osittain kiiltää kuin teräs tai pelti. Kahdella taaimmaisella hepulla kaljut päät ja leukapartaa, yhdellä rastat, parilla puolipitkät mustat hiukset.Kuva: Toni Härkönen

Kotimainen power metal -bändi Kiuas kertoo aikovansa tehdä jälleen historiaa, sillä kolmannen eeppisen Kiuas-albumin äänitystöiden on tarkoitus käynnistyä aivan lähiaikoina. Ryhmä tiedottaa kuluvan kuukauden alussa avaamassaan englanninkielisessä studiopäiväkirjassa harjoitelleen ja viimeistelleen viimeisten kuukausien ajan uutta musiikkimateriaalia hyvin intensiivisesti. Kitaristi Mikko Salovaaran bändi kertoo ahertaneen omassa kotistudiossaan niska limassa kuin Conan konsanaan. Levyn kappaleet ovat tässä vaiheessa demoasteisina äänitteinä valmiina. Ryhmä tiedottaa työskennelleensä tällä kerralla yhdessä Janne Joutsenniemen kanssa hioessaan uusia värssyjään. Joutsenniemi on tuttu mies kytköksistään sellaisiin bändeihin kuin Stone sekä Suburban Tribe. Hän on viime aikoina toiminut tuottajana mm. goottimetallia soittavalle Entwinelle, folk-vaikutteista metallia luovalle Ensiferumille sekä rokkiryhmä Godsplaguelle.

Kiuaksen apuna albumin kappaleiden esituotantovaiheessa toimi myös Nino Laurenne. Bändi kertoo studiopäiväkirjassaan, että biisien kirjoitusprosessi hoidettiin pois aikajärjestyksestä verkkaiseen tahtiin koko viime vuoden aikana. Nyt bändillä on valmiina uusia biisejä tasan 11 kappaletta, jotka kaikki on tarkoitus äänittää albumille, kunhan vain hommat hoituvat suunnitelmien mukaan.

Bändin tuoreim studioalbumi on järjestyksessä bändin toinen. Sen nimi on “Reformation”. Levy julkaistiin viime vuoden toukokuussa.

“Reformation”-albumin kappaleet:

  1. Race With the Falcons
  2. Through the Ice Age
  3. The New Chapter
  4. Of Ancient Wounds
  5. Child of Cimmeria
  6. Black Winged Goddess
  7. Heart of the Serpent
  8. Bleeding Strings
  9. Call of the Horns
  10. Reformation
  11. Hunting Girl (Jethro Tull -cover, vain Japanin-versiossa)

Kiuas on:

  • Ilja Jalkanen (laulu)
  • Mikko Salovaara (kitarat)
  • Markku Näreneva (rummut)
  • Atte Tanskanen (kosketinsoitin)
  • Teemu Tuominen (basso)

Bändi perustettiin vuonna 2000. Yhtye käyttää musiikissaan sekä puhdasta lauluääntä että death metallille ominaista murinaa. Ryhmältä ilmestyi ensimmäinen demo vuonna 2002. Sen nimi on “The Discipline of Steel”, jota seuraavana vuonna ilmestyi “Born under the northern light”. Bändi pääsi Young Metal Gods 2003 -musiikkikilpailussa semifinaaleihin muutaman muun nousevan eurooppalaisen metallibändin seurassa — tämä toi ryhmälle levytyssopimuksen Rage of Achilles Recordsilta.

Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.