Metallimusiikki.net

Suomen folk metal -ylpeys Korpiklaani sai luvan aloittaa tämänvuotisen Finnish Metal Expon tykityksen. Bändi heitti todella loistavan keikan huolimatta alkuvaiheen vähäisestä yleisömäärästä, joka selittyi sillä kun ihmiset alkoivat vasta tuossa vaiheessa marssia keikkapaikalle. Poikien saatua pyyhittyä keikkahiet pinnasta, sain heistä kolmen hengen delegaation pöydän ympärille pohtimaan yhtyeen uraa ja nykytilannetta! Juttutuokioon saapuivat laulaja-kitaristi Jonne, kitaristi Cane ja basisti Jarkko.

Finnish Metal Expoa vietettiin jälleen Helsingissä 19. ja 20. helmikuuta Kaapelitehtaalla. Kaksipäiväinen metallimusiikille omistettu messutapahtuma sisälsi Korpiklaanilta 60 minuutin pituisen keikan tapahtuman ensimmäisenä päivänä. Tämän vuoden FME:ssä nähtiin esiintymässä myös Satyricon, Amorphis, Hypocrisy, Sonata Arctica, Apocalyptica, Turmion Kätilöt ja läjä muita saman alan tekijöitä.

Erikoiseksi Korpiklaanin alkuvaiheen tekee se, että yhtye aloitti aluksi Shaman-nimisenä, ja laulukielikin oli saame. Vaikuttaa mielenkiintoiselta.

Jonne: Se pohjautuu siihen, että muutin tyttöystävän perässä saamelaiseen perheeseen. En tietenkään oppinut kieltä täydellisesti, mutta kuitenkin siinä määrin, että biisien teko oli mahdollista. Ja sehän oli aluksi ihan akustinen kitara-laulu-pohjalta. Levillä soitettiin turisteille sellaista settiä, jossa oli tuo noitarumpu ja kitara ja siihen laulut päälle. Biisit oli aluksi sellaista tradionaalisia joiku-tyylisiä, jotka sitten alkoivat jossain vaiheessa kyllästyttämään. Uuden musiikin myötä alkoivat saksalaisturistit “tanssia pöydillä” sitä mukaa mitä nopeammaksi biisit menivät. Siitä se sitten alkoi muotoutua omakseen.

Ilmeisesti suosiota alkoi tulla, ainakin tanssivat turistit nousevat elävästi haastattelijan silmien eteen.

Lähinnä se oli sitä, että soitettiin Hullussa Porossa seitsemänä päivänä viikossa, aina laskettelusesongin ajan.

Teitte kuitenkin tällä saamelaisjutulla pari levyäkin?

Joo, sillä duolla tehtiin yksi levy, joka sitten sai muinaisessa Radio Mafiassa huomiota osakseen. Helsingin herrat kiinnostuivat mielenkiintoisesta bändistä, ja vähän hulluinahan meitä pidettiin. Olin siihen aikaan naimisissa duon toisen osapuolen kanssa. Sitten kun tuli ero, muutin takaisin etelään, ja jatkoin musiikin tekemistä. Sitten siinä kävi niin, että baarista löytyi soittajia varsinaisen bändin perustamiseen. Siinäpä tämä metalliaspektikin tuli mukaan.

Itse asiassa meitä yhdistää se, että olemme Jarkon kanssa kotoisin samasta kylästä. 1980-luvulla siellä kylässä oli kaksi bändiä, toinen Jarkon, ja toinen minun. Pari levyä bändin kanssa tehtiin ja porukat vaihtuivat. Sitten kun kolmatta levyä tehtiin, niin tuli se nimenvaihdos ajankohtaiseksi. Se oli sellainen murroskohta yhtyeen elämässä, jossa kaikki vaihtui samaan aikaan: laulukieli, bändiläiset ja yhtyeen nimi! Se oli tavallaan onnenpotku yhtyeen uralla, koska siitä aloimme saada tuulta siipien alle, ja miehistökin vakiintui.

Te sekoitatte myös pakkaa tekemällä sekä suomen-, että englanninkielisiä biisejä.

Joo, alkuaan oli enempi englanninkielisiä ja nyt nykyään on sitten enempi suomenkielisiä. Se mitä ollaan tuolla ulkomailla pyöritty, niin on aivan sama kummallako kielellä lauletaan. Porukka laulaa mukana joka tapauksessa. Netin kautta on myös toivottu enemmän suomenkielistä. Ehkä se on jotenkin eksoottista. Sama asia kuin black metallissa, että mitä mystisempää norjan kieltä on, niin sitä parempi. Pohjois-Amerikan-kiertueella tykättiin englanninkielisestä uudesta materiaalista.

Tässä sopiikin jutella hieman ulkomaanvirityksistä, joita yhtyeellä on todella paljon. Eli miten on mennyt?

Loistavasti! Voitaisiin olla siellä lähes koko ajan. Levymyynti ei kuitenkaan ole ollut kovin kummoista. Me ollan sellainen “Motörhead”, jonka keikoilla käy paljon väkeä, levyjen myynistä riippumatta. Meillähän oli viime vuonna vasta Amerikassa eka kiertue, ja nyt oli toinen, niin että nyt vasta alkaa homma vakiintua. Siellähän tarvii tehdä paljon keikkoja, että se auttaa levymyyntiä nousuun. Sehän auttais ihan vitusti jos saisi videonsa paikallisen MTV:n metalliosuuteen. Meidän mielestä se on paras tapa — aloittaa pikkuhiljaa. Kuten Euroopan alueen keikat neljä-viisi vuotta sitten. Että ihan pakulla vaan kierrettiin kiertueilla. Kunnioitamme sitä että maine on tullut ikäänkuin omalla työllä. Yhtään kiertuetta ei ole mennyt vituilleen, eikä ole tarvinnut tulla sillä kuuluisalla maitojunalla takaisin. Vaikka paljon puhutaankin viinan juomisesta, ei ole näiden vuosien aikana ollut kertaakaan keikan peruutusta, tai soittamista huonosti alkoholin takia.

Pitää myös muistaa, että matka ylöspäin kestää tasan yhtä kauan kuin matka alaspäin, eli hitaasti rakennettu ura ei myöskään katoa yhdessä yössä.

Miten luotte musiikkia?

Jonne: Pääasiassa vielä minä teen ne. Ne syntyvät ikään kuin luonnostaan. Sohvalla telkkaria tuijottaessa rämpyttelen jotain. Yleensä melodiat tulevat ensin. Sitä sitten äänittelen, jossa voikin mennä pitkät tuokiot silloin, kun kipinän saa. Se tulee sitten yleensä tehtyä samalla vauhdilla biisi valmiiksi asti.

Jos pohditaan vähän sanoituksia, niin mitä voit kertoa niistä?

No tuo Juha Jyrkäshän on tehnyt biisien suomalaisia sanoituksia, jotka ovat monasti vanhoja tarinoita. Hänellä on muutenkin runomitta ja kaikki asiat hyvin hallussa. Itse sitten sovitan ne sanat biisiin, poistamalla tai lisäämällä sanoja. Siinä minulla on vapaat kädet. Teen sitten niitä kaljanjuonti-hömppä-sanoituksia, koska suomen kielellä on niin vaikeaa sanoa asioita, tai siis niitä vakavia asioita. Meitähän pidetään sellaisena “kaljanjuontibändinä”, mutta kyllä meillä on se vakavampikin puoli. Esimerkiksi “Korven kuningas” -levyämme tituleerattiin synkäksi levyksi, kun sillä ei ollut yhtään kaljanjuontibiisiä. Jos ymmärsi sanoitukset, niin olihan se omalla tavallaan synkkä levy. Keikoilla yleisö jakaantuu osiin. Osa toivoo vain kaljabiisejä ja osa taas laulaa kaikissa biiseissä mukana, ja diggailee täysillä.

Miten studiosessiot yleensä menevät? Onko se loputonta kokeilua ja uuden etsimistä?

Ei ole oikeastaan kokeilua.

Eikö edes säröä hanuriin?

Ei, mutta viuluihin ollaan laitettu. Muuten se on sellaista, että kaikki haluavat vain soittaa osuutensa mahdollisimman äkkiä pois. Yritetään saada biisit mahdollisimman valmiiksi studioon mentäessä, ettei siellä sitten tarvitsisi miettiä, että menikö se nyt näin vai näin, koska studioaika on aika kallistakin. Levy-yhtiömme ei annan meille studiorahaa samaan malliin kuin jollekin Def Leppardille, että tuossa on viis milliä, tehkää levy! Se levynteko on yleensä ollut sellainen 3–4 viikon rykäisy.

Asettaako kansanmusiikkisoittimien käyttäminen erityishaasteita miksaukseen?

Kyllä se kuulemma asettaa! Kai se on siinä, ettei oikein tiedä kuinka pintaan ne pitäisi miksata. Kyllä niin on käynyt, että ne ovat jääneet kitaroiden alle — välillä taas liian pintaan. On se biisistäkin kiinni, että miten tärkeitä ne ovat juuri siinä, vai ovatko esimerkiksi kitarat siinä paikassa tärkeämpiä. Välillä viulut ja haitari komppaavat samaan tapaan kuin kitarat. Sovituksissa taas on välillä tehty niin, että jos kitarat ja basso menee sinne ylärekisteriin, pannaan sitten viulut ja muut alas. Tämä on sitä taitavaa sovittamista!

Tässä vaiheessa seuraava haastattelija takapiruna alkoi vilkuilla kelloaan siihen malliin, että Metallimusiikki.netin revolverijournalistin oli aika poistua paikalta ja päästää korpiklaanilaiset seuraavaan piinapenkkiin. Paljon ei ehditty pintaa raapaista, mutta toivon mukaan vähän kuitenkin!

Korpiklaani Finnish Metal Expossa 19.2.2010:

• Kuvat:
• #1
• #2
• #3
• #4
• #5
• #6
• #7
• #8

Korpiklaani on:

• Jonne (laulu ja kitara)
• Hittavainen (viulu, jouhikko ja huilut)
• Cane (kitara)
• Juho (harmonikka)
• Jarkko (basso)
• Matson (rummut)