Metallimusiikki.net

korpiklaani

Tällä sivulla listataan kaikki yhtyeeseen korpiklaani liittyvä aineisto Metallimusiikki.netissä. Tällä sivulla nimittäin listataan kaikki sivustolla julkaistut artikkelit, jotka liittyvät tavalla tai toisella sellaiseen bändiin kuin korpiklaani. Tuoreimmat bändiin kytketyt julkaisut löytyvät sivun yläosasta ja vastaavasti vanhimmat sivun alaosasta. Hakemistosivulla ei välttämättä listata ihan kaikkea tagiin korpiklaani liittyvää informaatiota, joten käyttämällä Metallimusiikki.netin hakukonetta voit löytää uusia artikkeleita samasta aiheesta.

Korpiklaanin haitarinsoittaja Juho jätti yhtyeen

  • Julkaistiin perjantaina 15.03.2013.
  • Kommentointi suljettu
  • Luettu 3101 kertaa
  • Bändit:

Valokuva pitkähiuksisesta ja parrakkaasta miehestä, joka seisoo laavameren äärellä.Kuvassa Juho K.

Korpiklaani-yhtyeen pitkäaikainen haitarinsoittaja Juho Kauppinen on päättänyt vetäytyä syrjään yhtyeen toiminnasta. Syynä poisjättäytymiseen oli yleinen stressi maailmaa kiertävän yhtyeen kiertuearjessa.

Juhon korvaajaksi on löydetty jo uusi soittaja. Pitkänlinjan kotimainen haitarinsoittaja tullaan esittelemään julkisesti myöhemmin kevään aikana ennen Korpiklaanin seuraavaa Euroopan-kiertuetta.

Korpiklaani on yksi maailmaa eniten nähneistä suomalaisista bändeistä. Yhtyeen kiertueet ovat ulottuneet mm. Venäjälle, Pohjois- ja Etelä-Amerikkaan, Japaniin sekä ympäri Eurooppaa.

Lue koko julkaisu…

Korpiklaani: "Manala"

  • Julkaistiin sunnuntaina 05.08.2012.
  • Kommentointi suljettu
  • Luettu 1912 kertaa
  • Bändit:

"Manala"-albumin etukannessa piirros miehestä, joka kävelee laavajoen vieressä kädessään höyhen ja suuri linnunmuna.Julkaistiin 3.8.2012

Korpiklaani (www.korpiklaani.com) julkaisi jälleen uuden albumin. Tämänkertainen levy sai nimekseen "Manala" ja kansitaiteekseen oikealla puolen näkyvän suomalaista käsialaa olevan Jan Yrlundin kuvituksen. Korpiklaanin vokalisti Jonne Järvelä kertoo albumin kannessa esiintyvän maskottihahmo Vaari, joka on Väinämöisen roolissa. Hän on Kalevalan keskeisimpiä hahmoja ja koska "Manala"-levyn sanoitukset käsittelevät pääosin Kalevalan tapahtumia, Yrlund haki siitä inspiraatiota kansigrafiikkaan. Pitkäsoitto ilmestyi 3.8. Erikoispainoksen mukana tulee bonuslevyllinen englanninkielisiä biisejä englanninkielisine sanoituksineen.

Lue koko julkaisu…

Korpiklaani: "Kunnia".

  • Julkaistiin perjantaina 27.01.2012.
  • Kommentointi suljettu
  • Luettu 1631 kertaa
  • Bändit:

Korpiklaanin "Metsälle"-singlen kannessa parrakas miestä hiihtää talvisessa kuusimetsässä.Julkaistiin 17.12.2011

Folk metallia tekevä Korpiklaani (www.korpiklaani.com) julkaisi tulevan, järjestyksessä jo kahdeksannen, albuminsa ensimmäiseksi singleksi kappaleen "Metsälle". Yhtye käytti sitä myös Eurovision-laulukilpailussa ehdokkaana. Kappale ilmestyi joulukuussa 2011 digitaalisesti ja biisi kertoo Kalevalasta. Tämän viikon keskiviikkona yhtye kertoi uuden albuminsa kitararaitojen taltioidun lähes valmiiksi. Samalla bändi paljasti kutsuvansa albumiaan nimellä "Kunnia". Albumi saatetaan yleisön ulottuville elokuussa 2012 Nuclear Blast Recordsin kautta. Sen tarkka julkaisupäivämäärä on vielä paljastamatta.

Lue koko julkaisu…

Folk metal -yhtyeet ottivat Myötätuulirockin haltuun.

Aurinkoinen ja lämmin sää siivittivät 15. kertaa järjestettävän Myötätuulirockin upeasti käyntiin. Alkuviikon sateista ei ollut tietoakaan, kun Moonsorrow-yhtyeen folk metal -sävelet käynnistivät Myötätuulirockin juhlavuoden.

Poutaisesta säästä pääsivät vielä nauttimaan mahtavat folk metal -musiikin lähettiläät Korpiklaani sekä virolainen Metsatöll. Kanadalaisella Protest The Herolla ei turhaan ole maine kovana livebändinä. Sateesta huolimatta bändi suorastaan sulatti sydämet, ja energinen lavashow sai yleisön janoamaan lisää.

Lue koko julkaisu…

Korpiklaani: Tequila.

  • Julkaistiin keskiviikkona 05.01.2011.
  • Kommentointi suljettu
  • Luettu 1833 kertaa
  • Bändit:

"Ukon Wacka" -albumin etukannessa piirros sarvipäisestä miehestä, joka muistuttaa Väinämöistä. MIehen taustalla näkyy järvimaisema ja sen yllä Korpiklaanin logo.Julkaistaan 4.2.2011

Folk metallia tekevä Korpiklaani (www.korpiklaani.com) ilahdutti fanejaan joulukuun lopulla lataamalla nettiin musiikkivideon kappaleeseensa "Tequila". Jonne Järvelän Etelä-Amerikan alueen fanejaan varten säveltämän ja sanoittaman biisin videovastine on 3,5 minuutin pituinen rallattelu, jonka kuvasi ja editoi Markku Kirves. Videolla nähtävä miesnäyttelijä on Pertti Pesonen. Biisi sisältyy helmikuun alussa ilmestyvälle "Ukon Wacka" -albumille. Bändi juhlistaa helmikuun aikana albumin ilmestymistä masinoimalla kolme julkaisujuhlaa eri puolille Suomea; Turkuun, Tampereelle ja Lahteen. Nyt ilmestyvä albumilevy on seuraaja vuoden 2009 kesäkuussa julkaistulle, järjestyksessä jo kuudennelle, studioalbumille "Karkelo".

Lue koko julkaisu…

Korpiklaanin julkaisujuhlat Turussa, Tampereella ja Lahdessa.

  • Julkaistiin maanantaina 27.12.2010.
  • Kommentointi suljettu
  • Luettu 1513 kertaa
  • Bändit:

"Ukon Wacka" -albumin etukannessa piirros sarvipäisestä miehestä, joka muistuttaa Väinämöistä. MIehen taustalla näkyy järvimaisema ja sen yllä Korpiklaanin logo.Julkaistaan 4.2.2011

Kotimainen Korpiklaani (www.korpiklaani.com) lohkaisi aikaisemmin joulukuussa uudelta albumilta singlen, joka on levyn nimikkokappaleesta "Ukon Wacka". Biisissä vierailee Tuomari Nurmio. Tämän kipaleen lisäksi folk metal -mestarit julkaisivat biisin "Päät pois tai hirteen". Singlelevylle varattu kansitaide on yhtyeen vanhan tutun Jan "Örkki" Yrlundin luoma. Singlen kannessa nähdään Nurmio soittamassa akustista kitaraa Korpiklaanin luoman Vaari-hahmon seuraksi. Varsinainen studioalbumi tullaan julkaisemaan Euroopassa 4. helmikuuta. Sen ilmestyttyä Korpiklaani järjestää eri puolilla Suomea julkaisujuhlia. Levynjulkaisujuhlat pidetään 9.2. Turun Klubilla, 10.2. Tampereen Klubilla ja 26.2. Lahden Sibelius-talossa.

Lue koko julkaisu…

Korpiklaanilta "Ukon Wacka".

  • Julkaistiin perjantaina 12.11.2010.
  • Kommentointi suljettu
  • Luettu 1698 kertaa
  • Bändit:

Folk metallia soittava Korpiklaani (www.korpiklaani.com) on viime aikoina viimeistellyt ensi vuoden aikana julkaistavaa studioalbumiaan. Uuden albumin nimeksi tuli "Ukon Wacka", nimitys muinaisina pakanallisina aikoina harjoitetusta uhrauksesta, johon sisältyi mallasjuoman vuodattaminen. Korpiklaani kertoo uutukaisensa olevan hyvin folk-henkinen ja täysin suomenkielinen. Koska bändillä on paljon sellaisia faneja, jotka eivät solkota suomea, albumin kansilehtiseen sisällytetään englanninkieliset tulkinnat sanoituksista. Levyllä kuullaan yhteensä 10 biisiä. Yksi niistä on nimeltään "Tequila". Se omistetaan bändin etelä-amerikkalaisille faneille. Etelä-Amerikan alueen fanit ovat toivottaneet Korpiklaanin lämpimästi tervetulleeksi, joten tällä heitä varta vasten sävelletyllä biisillä siitä kiitetään.

Lue koko julkaisu…

Yhteenveto Finnish Metal Expo 2010 -tapahtumasta.

Finnish Metal Expo -tapahtuman viettopaikkana sijainneen Kaapelihallin tiloja. Kuvassa näkyy asiakkaita ja messujärjestäjiä looseissaan.Kuva: Jouni Kautto

Helmikuussa Finnish Metal Expo –kinkereitä vietettiin jo kuudetta vuotta. Tapahtuma kokosikin taas sankan joukon metalliväkeä Helsingin Kaapelitehtaalle. Bänditarjonta on parantunut vuosi vuodelta, ja tälläkin kertaa mukana oli sekä koti-, että ulkomaisia huippunimiä. Muutoksena edellisvuosiin on ympäri kaupunkia olevien "oheisklubien" puuttuminen. Tänä vuonna kaikki Finnish Metal Expon tarjonta oli painotettu Kaapelitehtaalle, jossa olikin ohjelmaa massiivisesti aina iltapäivän ja aamukolmen välillä!

Lue koko julkaisu…

Moonsorrow soittaa vuoden ainoan keikkansa Suomessa lauantaina.

  • Julkaistiin perjantaina 26.03.2010.
  • Kommentointi suljettu
  • Luettu 1510 kertaa
  • Bändit: ,

Voimakaskontrastinen valokuva Moonsorrowin kokoonpanooon kuuluvista viidestä miehestä, joista jokaisella mustaa vaatetta ja valtaosalla päässä pitkät heviletit. Kuvan värimaailma on harmaasävyinen. Miehet seisovat rivissä rikkoutunutta lautaseinää vasten.Kuva: Terhi Ylimäinen

Tulevana lauantaina 27.3. Helsingin Virgin Oilissa on luvassa harvinaista herkkua, kun Jenkki-kiertueelle valmistautuva Moonsorrow soittaa vuoden 2010 ainoan keikkansa Suomessa. Illan toinen akti, etenkin Keski-Euroopassa mainetta niittävä Korpiklaani, ei sekään liian yleinen vieras kotimaan keikkasaleissa ole. Liput yhteiskeikalle maksavat 14 euroa ja niitä myy ennakkoon Tiketti.

Lauantain keikan jälkeen kuukauden pituiselle Amerikan-kiertueelle suuntaava Moonsorrow on kaikessa hiljaisuudessa aloittanut valmistautumisen uuden levynsä nauhoituksiin, jota on lupa näillä näkymin odottaa julkaistavaksi keväällä 2011. Samaan ajankohtaan tulee osumaan myös bändin seuraavat esiintymiset Suomessa. Lisätietoja bändistä löytyy sen nettisivuilta osoitteesta www.moonsorrow.com.

Lue koko julkaisu…

Korpiklaanin haastattelu Finnish Metal Expossa!

  • Julkaistiin maanantaina 08.03.2010.
  • Kommentointi suljettu
  • Luettu 2752 kertaa
  • Bändit:

Valokuva esiintymislavalla soittavasta Korpiklaani-yhtyeen kokoonpanosta. Kuvan muusikot seisovat spottivalojen loisteessa punertavassa valaistuksessa.Kuva: Jouni Kautto

Suomen folk metal -ylpeys Korpiklaani (www.korpiklaani.com) sai luvan aloittaa tämänvuotisen Finnish Metal Expon tykityksen. Bändi heitti todella loistavan keikan huolimatta alkuvaiheen vähäisestä yleisömäärästä, joka selittyi sillä kun ihmiset alkoivat vasta tuossa vaiheessa marssia keikkapaikalle. Poikien saatua pyyhittyä keikkahiet pinnasta, sain heistä kolmen hengen delegaation pöydän ympärille pohtimaan yhtyeen uraa ja nykytilannetta! Juttutuokioon saapuivat laulaja-kitaristi Jonne, kitaristi Cane ja basisti Jarkko.

Finnish Metal Expoa vietettiin jälleen Helsingissä 19. ja 20. helmikuuta Kaapelitehtaalla. Kaksipäiväinen metallimusiikille omistettu messutapahtuma sisälsi Korpiklaanilta 60 minuutin pituisen keikan tapahtuman ensimmäisenä päivänä. Tämän vuoden FME:ssä nähtiin esiintymässä myös Satyricon, Amorphis, Hypocrisy, Sonata Arctica, Apocalyptica, Turmion Kätilöt ja läjä muita saman alan tekijöitä.

Lue koko julkaisu…

Korpiklaani: Vodka.

  • Julkaistiin perjantaina 12.06.2009.
  • Kommentointi suljettu
  • Luettu 1900 kertaa
  • Bändit:

Korpiklaanin albumin "Karkelo" etukannessa näkyy piirrettynä hahmona vanha parrakas mies istumassa tuvan lattialla nuotion äärellä. Kuvan yläosassa yhtyeen logo ja liekkejä. Kuvan reunat hyvin koristeelliset.Julkaistaan 26.6.2009

Lahden mailla majaileva Korpiklaani (www.korpiklaani.com) kävi julkaisemassa uuden albuminsa ensimmäiseltä singleltä, sen nimikkokappaleesta "Vodka", tämän musiikkivideon. Single ilmestyi jo toukokuun lopussa ja se sisältää nimikkokappaleensa lisäksi sellaisen cover-viisun kuin "Juodaan Viinaa". Varsinainen täyspitkä studiorykäisy pöllähtää ilmoille Nuclear Blast Recordsin julkaisemana tasan kahden viikon kuluttua, perjantaina 26. kesäkuuta. Yhtyeen kuudes pitkäsoitto on nimeltään "Karkelo". Se nauhoitettiin Hollolassa Petraxin studioilla. Albumi on seuraaja "Korven Kuningas" -nimiselle levylle, joka julkaistiin viime vuoden maaliskuussa.

"Vodka"-kappaleen musiikkivideo julkaistiin Internetissä yleisölle eilen 11.6.2009. Vajaan vuorokauden aikana tämä kolmen minuutin pituinen biisi on saanut yhtyeen MySpace-profiilin videokanavalla lähes 4900 katselukertaa.

Lue koko julkaisu…

Korpiklaanilta juomalauluja.

  • Julkaistiin torstaina 23.04.2009.
  • Kommentointi suljettu
  • Luettu 2013 kertaa
  • Bändit:

Kuvassa, jossa Korpiklaanin logo yläosassa. Piirroksessa näkyy taljan päällä istuva sarvipäinen mies, jolla pullo kädessä ja naama pöhöttynyt. Ukko istuu ahtaassa kämpässä, jossa on kitara, kantele, tynnyri, harmonikka ja pääkallo seinällä.Julkaistaan 27.5.2009

Kesäkuussa studioalbuminsa julkaiseva folk metal -yhtye Korpiklaani (www.korpiklaani.com) pohjustaa tulevia karkeloitaan julkaisemalla uuden singlen toukokuun lopussa. Single on nimeltään "Vodka". Se sisältää useassa eri formaatissa kaksi juomalaulua, nimittäin kappaleen "Vodka" ja "Juodaan Viinaa". Single ilmestyy Suomessa Nuclear Blast Recordsin avulla 27.5., sekä digisinglenä että 7"-vinyylinä kahta päivää myöhemmin. Varsinaisen pitkäsoittonsa Korpiklaani aikoo julkaista tasan 65 päivän kuluttua, eli 26. kesäkuuta, Nuclear Blastin tuella. Uuden albumin nimi on "Karkelo" ja se nauhoitettiin pääosin Hollolan Petrax-studioiden tiloissa. Albumi on seuraaja maaliskuussa 2008 ilmestyneelle "Korven Kuningas" -albumille.

Lue koko julkaisu…

Korpiklaani nauhoittaa "Karkelo"-albumia.

  • Julkaistiin torstaina 26.02.2009.
  • Kommentointi suljettu
  • Luettu 1776 kertaa
  • Bändit:

Korpiklaanin kokoonpano seisoo korvessa tummaa taustaa vasten. Kuvassa miehistöä kuusi kappaletta. Jokaisella heistä pitkät hiukset.Kuva: Harri Hinkka

Kotimainen Korpiklaani (www.korpiklaani.com), joka on Shaman-nimisen bändiprojektin seuraaja, siirtyi hiljattain studioon nauhoittamaan uransa kuudetta albumia. Metallimusiikki.net kertoi jo helmikuun alussa yhtyeen ristineen levynsä ja kutsuvansa sitä nimellä "Karkelo". Tuotetta yhtye nauhoittaa Hollolassa sijaitsevan Petraxin studiossa, jonne bändi marssi alun alkaen sunnuntaina 15. päivä. Lopputuote on tarkoitus rykäistä ihmisten ilmoille kesäkuussa 2009 Nuclear Blast Recordsin kautta. "Karkelo" tulee sisältämään 13 biisiä.

Lue koko julkaisu…

Korpiklaani kohta studioon.

  • Julkaistiin sunnuntaina 01.02.2009.
  • Kommentointi suljettu
  • Luettu 1767 kertaa
  • Bändit:

Korpiklaanin kokoonpano korvessa. Kuvassa lauma miehiä, jotka risukasan seassa instrumenttiensa kanssa. Valtaosa jampoista pitkähiuksisia, mutta parilla lyhyet tai kaljutkin päät.Kuva: Harri Hinkka

Kotimainen folk metallia soittava Korpiklaani (www.korpiklaani.com) siirtyy 15. päivä alkanutta kuukautta studioon nauhoittamaan seuraavaa albumiaan. Uusi kiekko on bändin järjestyksessä kuudes albumi. Levyn nimeksi yhtye antoi "Karkelo". Se tullaan alustavien suunnitelmien mukaan julkaisemaan Nuclear Blast Recordsin kautta kesäkuussa 2009. Klaani tulee sullomaan levylle 14 biisiä, jotka nauhoitetaan parissa eri studiossa. Ensimmäinen vaihe on siirtyä Hollolan Petrax-studioon, jossa yhtyeen rumpali Matti Johansson nauhoittaa rumpuraidat. Sen jälkeen poppoo marssii Lahteen Grooveland Recording Studion syövereihin hoitamaan loput ääniraidat. Kiekon tuottajana toimii Aksu Hanttu. Hanttu on musiikkipiireissä tullut tutuksi goottimetallibändi Entwinen rumpalina, mutta hän vastaa patteristosta myös Tuoni-nimisessä yhtyeessä. Hanttuu juonsi taannoin SubTV:llä myöhäisiltoina esitettyä musiikkiohjelma Rautaryhmää. Korpiklaanin "Karkelo"-kiekon kansikuvan pyöräyttää Jan "Örkki" Yrlund jälleen kerran.

Lue koko julkaisu…

Skyclad tulee Turkuun ja Helsinkiin.

Brittiläinen folk-henkistä heavy metallia soittava Skyclad tulee esiintymään tämän viikon aikana kolmeen otteeseen täällä Suomessa. Yhtye tulee tekemään keikan keskiaikaisessa Turun linnassa torstaina 29. päivä ja sitä seuraavana päivänä bändi esiintyy turkulaisessa S-Osiksessa. Yhtye voidaan kokea kolmannen kerran 31.5. Helsingin Gloria-klubin tiloissa. Skycladin Suomessa soittamat kinkerit saavat vahvistusta folk metallia messuavalta Korpiklaanilta. Paikalla konsertoi lisäksi legendaarinen Heavy Metal Perse. Turkulaisille tarjottava illanvietto S-Osiksen tiloissa on Skycladin osalta akustinen. Turun linnassa soitettavaan keikkaan on 3 euron sisäänpääsymaksu ja ikäraja on keikan ajan 18 vuotta. Soitto alkaa noin kello 22 aikaan. Turun O-Osis -keikalle liput maksavat 14 euroa ja ikäraja on 18 vuotta. Ennakkopilettejä kauppaa Levykauppa Äx. S-Osiksen ovet avautuvat illalla kello 21 aikaan. Lauantaina helsinkiläisen Gloria-klubin lavalla vietettävä metallikinkeri on osittain ikärajaton ja sinne pääsyliput maksavat 17 euroa. Ennakkolippuja myy Tiketti.

Lue koko julkaisu…

Falchion: "Chronicles of the Death".

  • Julkaistiin tiistaina 13.05.2008.
  • Kommentointi suljettu
  • Luettu 2437 kertaa
  • Bändit: ,

Falcionin logo mustaa taustaa vasten kullankeltaisella värillä. Kuvassa lukee koristeellisin ja goottityylisin kirjaimin yhtyeen nimi siten, että sanan ensimmäisen ja viimeisen kirjaimen yläpuolella on koristeelliset laineet.Levy ulos syksyllä

Tamperelainen melodista heavy metallia soittava Falchion (www.falcionband.com) kertoo aikovansa hönkäi korvanlehteen jos jonkinlaiseen 12. syyskuuta, kun se julkaisee uuden "Chronicles of the Death" -nimisen studioalbuminsa Massacre Recordsin kautta. Albuminsa yhtye kävi äänittämään kotikaupungissaan sijaitsevan Adamantium Studioiden tiloissa. Levy sisältää yhdeksän bisiiä, joista kertyy soittoaikaa noin 47 minuuttia. Levyn biisit masteroitiin pääkaupungin mannuilla Mika Jussilan toimesta Finnvox Studioilla.

Falchion uutisoi helmikuun toisella viikolla solmineensa maailmanlaajuisen levytyssopimuksen saksalaisen metallimusiikkiin erikoistuneen Massacre Recordsin kanssa. Tuohon aikaan yhtye arveli voivansa tuoda lättynsä esiin jo tämän vuoden kesäkuun lopussa.

Lue koko julkaisu…

Korpiklaani: Keep On Galloping.

  • Julkaistiin torstaina 10.04.2008.
  • Kommentointi suljettu
  • Luettu 1431 kertaa
  • Bändit:

Korpiklaanin puukuviolla koristeltu valkoista taustaa vasten oleva logo. Fontti on kuin rönsyilevä läjä oksia tai sarvia.Kuvassa Korpiklaanin logo

Folkkimetallia haastava Korpiklaani (www.korpiklaani.com) soittaa uusimmalla musiikkivideollaan, joka on kappaleesta "Keep On Galloping", uusinta musiikkimateriaalia tältä rytmiryhmältä. Biisi sisältyy yhtyeen uusimman albumin, joka tunnetaan nimellä "Korven Kuningas<", soittolistalle. Albumi ilmestyi 21. maaliskuuta Nuclear Blast Recordsin kautta. Nykyisen levy-yhtiönsä kanssa yhtye solmi levytyssopimuksen syyskuussa edellisenä vuonna. "Korven Kuningas" -kiekon kansitaide toteutettiin aikaisempien opusten etukansikuvista poiketen Adobe Photoshop -nimisellä kuvankäsittelyohjelmalla. Kannessa nähdään harmaahapsuinen vanha mies, nimeltään Vaari. Samaa henkilöä bändi on käyttänyt aikaisempienkin albumiensa kansikuvissa.

"Korven Kuningas" on kivunnut täällä Suomessa albumilistalla korkeimmillaan sijalle n:o 16. Levystä julkaistiin normiversion lisäksi rajoitetumpi erikoispainos, jonka soittolistalla kuullaan yksi bonuskappale. Lisäksi levystä lävähti eetteriin erityinen valkoinen vinyyliversio. Korpiklaani toi bändin tyylille ominaiseen tapaan erityisen fanaattisia fanejaan varten 500 kopioon rajoitetun erityisversion (digipak) — tämän fanipaketin mukaan tulee seinäpidikkeellä varustettu juomasarvi.

Lue koko julkaisu…

Korpiklaani: Metsämies.

  • Julkaistiin torstaina 13.03.2008.
  • Kommentointi suljettu
  • Luettu 2171 kertaa
  • Bändit:

Korpiklaanin kokoonpano seisoo korvessa tummaa taustaa vasten. Kuvassa miehistöä kuusi kappaletta. Jokaisella heistä pitkät hiukset.Kuva: Harri Hinkka

Folk metal -bändi Korpiklaani (www.korpiklaani.com) laski ilmoille musiikkivideon "Metsämies", joka on tunnelmallinen videoleike bändin tulevalta "Korven Kuningas" -albumilta. Kiekkonsa yhtye tulee julkaisemaan 21. maaliskuuta Nuclear Blast Recordsin kautta.

Yhtye kommentoi videota, että se on täysin suomalainen folk metal -video, jonka ideoinnista vastaa Korpiklaanin ystävä ja nettisivujen ylläpitäjä, Sami Rämä. Ryhmä toteaa, ettei ilman Samin apua tätä videoklippiä olisi saatu aikaiseksi.

Korpiklaani on laulaja-kitaristi Jonne Järvelän perustama yhtye, joka toimi aikaisemmin nimellä Shaman. Kun Shaman soitti musiikkiaan saameksi, on Korpiklaani käyttänyt biiseissä lähinnä englantia ja suomea.

Lue koko julkaisu…

Korpiklaani kuvasi "Metsämies"-musiikkivideon.

  • Julkaistiin perjantaina 18.01.2008.
  • Kommentointi suljettu
  • Luettu 1768 kertaa
  • Bändit:

Korpiklaanin miehet, joita kuvassa kuusi kappaletta, seisovat rivissä komiata pilvitaivasta vasten. Miehillä yllään kansanomaiset vaatteet, osalla pitkät hiuksetkin, vasemmassa laidassa näkyvällä yllään musta huopalakki.Korpiklaani on kuusikko

Folk-vaikutteista metallia soittava lahtelainen Korpiklaani (www.korpiklaani.com) kuvasi joitakin päiviä sitten uuden musiikkivideon. Tällä kertaa kuvauksen kohteeksi joutui tulevalta "Korven Kuningas" -albumilta löytyvä kappale "Metsämies". Musiikkivideon ohjauksesta vastannut Sami Rämä kertoo oleansa bändin fani ja että hänellä on aina ollut mielessään visio siitä minkälaisen musiikkivideon hän bändille loisi. Mies kertoo olleensa erittäin jännittyneessä mielentilassa siinä vaiheessa kun yhtyeen laulaja-kitaristi Jonne kertoi, että hänellä olisi vapaat kädet videon käsikirjoituksen luomisessa ja sen kuvaamisessa.

Lue koko julkaisu…

Korpiklaani: "Korven Kuningas" -albumin biisit.

  • Julkaistiin sunnuntaina 30.12.2007.
  • Kommentointi suljettu
  • Luettu 2152 kertaa
  • Bändit:

Mustavalkoinen 'Korpiklaani'-logo, jossa näkyy valkoisella värillä mustaa taustaa vasten koristeellisin kuvioin kaunisteltu logo. Fonttina koristeelliset kirjaimet, jotka teräväkulmaisia ja loivia kaarteita täynnä. Logon taustalla näkyy tummanharmaalla ykJulkaisee albumin maaliskuussa

Lahtelainen Korpiklaani (www.korpiklaani.com) on äskettäin julkaissut virallisilla MySpace-sivuillaan kattavan listauksen seuraavan albuminsa, nimeltään "Korven Kuningas", kappaleissa kerrottavista tarinoista ja turinoista. Yhtyeen uusi pitkäsoitto tullaan julkaisemaan Nuclear Blast Recordsin kautta 21. maaliskuuta. Kiekon ilmestymistä edeltää singlen "Keep On Galloping" ilmestyminen helmikuun puolen välin paikkeilla. Levystä painetaan sekä CD- että vinyyliversio. Singlen soittolistalta löytyy nimikkobiisin lisäksi suomenkielinen kappale "Paljon On Koskessa Kiviä".

Lue koko julkaisu…

Korpiklaani: "Korven Kuningas".

  • Julkaistiin perjantaina 28.12.2007.
  • Kommentointi suljettu
  • Luettu 2299 kertaa
  • Bändit:

Korpiklaani-bändin noitarumpua muistuttavan symbolin kuva mustaa taustaa vasten. Rumpukalvoa muistuttava ympyrämäinen piirros on koristeltu shamanistisin symbolein. Keskellä suurella piirretty ihmishahmoa muistuttava tikku–ukko.Suomalaista folk metallia

Folk-vaikutteista metallimusiikkia mättävä Korpiklaani (www.korpiklaani.com) uutisoi julkaisevansa Nuclear Blast Recordsin kautta uuden albuminsa, nimeltään "Korven Kuningas", maaliskuun 15. päivä. Kiekon kansitaide on jo laitettu nettiin. Sen voi katsoa täältä.

Ennen uuden albumin ilmestymistä ilmestyy single "Keep On Galloping", joka kohtaa kuulijansa 14. helmikuuta ensi vuonna. Levystä julkaistaan sekä perinteinen CD-versio että 7"-vinyyliversio. Levyn mukana tulee mukana nimikkokappaleen lisäksi kappale "Paljon On Koskessa Kiviä".

Lue koko julkaisu…

Korpiklaani Nuclear Blast Recordsille.

  • Julkaistiin sunnuntaina 02.09.2007.
  • Kommentointi suljettu
  • Luettu 1256 kertaa
  • Bändit:

Kuusi miestä, Korpiklaani, seisoo rivissä tummaa ja uhkaavaa taivasta vasten. Taivas on pilvinen, maassa pitkää ruohoa. Miehet pukeutuneet osittain nahkavaatteisiin, osalla vanhan ajan liivit, vasemmanpuoleisella päässään musta huopahattu.Korpiklaani on kuusikko

Lahtelainen folk metallia soittava Korpiklaani (www.korpiklaani.com) uutisoi MySpace-sivuillaan solmineensa maailmaanlaajuisen levytyssopimuksen Nuclear Blast Recordsin kanssa. Yhtye kertoo, että ollessaan kerran reissussa Euroopan-kiertueella ja mallasjuomia maistellessaan keikkabussissa, oli miehillä ajoittain aikaa pohtia bändin tulevaisuutta. Miesten henkevä keskustelu johti lopulta siihen tulokseen, että Nuclear Blast olisi heille juuri passeli levy-yhtiö, sillä kukaan jäsenistä ei osannut nimetä ainoatakaan bändiä, joka olisi eronnut NB:n riveistä — tämä sai firman kuulostamaan vallan luotettavalta. Tuohon aikaan Korpiklaanin marssittaminen Nuclear Blastin ovelle tuntui kuitenkin vielä kaukaiselta ajatukselta, epärealistiseltakin.

Lue koko julkaisu…

Svartsot tukee Korpiklaania.

  • Julkaistiin sunnuntaina 26.08.2007.
  • Kommentointi suljettu
  • Luettu 1362 kertaa
  • Bändit: ,

Kuusi vakavaa miestä seisoo pöydän äärellä eläinten nahkojen koristaessa taustalla näkyvää seinää. Miehet ovat maalanneet kasvonsa punaisiksi. Yksi heistä pitää kädessään veristä veistä, vasemmassa laidassa näkyvällä kourissaan ryhmysauva.Perustettu helmikuussa 2005

Tanskalainen folk metal -bändi Svartsot (www.svartsot.dk) lähtee reissuun Euroopan-kiertueelle yhdessä suomalaisen Korpiklaanin kanssa. Keikkaputki avautuu lokakuussa 23. päivä, jolloin yhtyeet lähtevät konsertoimaan Itävaltaan. Svartsotin virka kiertueella on toimia Korpklaanin tukena.

Bändi uutisoi kesäkuussa solmineensa levytyssopimuksen Napalm Recordsin kanssa, jonka remmiin kuuluu myös mm. Korpiklaani sekä Tyr ja Iron Fire. Yhtye lähti studioon heinäkuussa yhdessä Jacob Hansenin kanssa — studiossa miehet äänittelivat debyyttialbumiaan "Ravnenes Saga". Se on tarkoitus julkaista 2. marraskuuta Napalmin avustuksella.

Lue koko julkaisu…

Korpiklaani: Wooden Pints.

  • Julkaistiin lauantaina 25.08.2007.
  • Kommentointi suljettu
  • Luettu 1382 kertaa
  • Bändit:

Kuusi Korpiklaani-nimisen folk metallia soittavan yhtyeen jäsentä seisoo ja istuu auringonlaskun tai –nousun edessä.Kuva: Harri Hinkka

Folk metallia soittavan Korpiklaani (www.korpiklaani.com) -joukkojen "Wooden Pints" kuullaan bändin vuoden 2005 helmikuussa ilmestyneellä "Voice Of Wilderness" -albumilla. Kyseessä on orkesterin järjestyksessä toinen pitkäsoitto. Se julkaistiin Napalm Recordsin kautta ja tarjoaa soittolistan osalta 11 biisiä, joista soittoaikaa kertyy hieman yli 40 minuuttia. Tämä biisi kuullaan myös yhtyeen uuden "Tervaskanto"-albumin bonus-DVD:llä, johon bändi on sullonnut viime vuoden Wacken Open Air -tapahtumassa tekemänsä konsertin.

Bändi uutisoi hiljattain vahvistaneensa Euroopan-kiertueen tämän vuoden lokakuun ajaksi, mikä vie Korpiklaanin ainakin Saksaan, Italiaan ja Ranskaan. Yhtye kehottaa keikka-alueiden ihmisiä laittamaan väkijuomansa ja tyttärensä piiloon kun he saapuvat.

Lue koko julkaisu…

Korpiklaani: Euroopan-kiertue.

  • Julkaistiin maanantaina 30.07.2007.
  • Kommentointi suljettu
  • Luettu 1426 kertaa
  • Bändit:

Korpiklaanin miehet, joita kuvassa kuusi kappaletta, seisovat rivissä komiata pilvitaivasta vasten. Miehillä yllään kansanomaiset vaatteet, osalla pitkät hiuksetkin, vasemmassa laidassa näkyvällä yllään musta huopalakki.Kuva: Harri Hinkka

Kotimainen folk-vaikutteista metallia jo vuodesta 2003 rykinyt Korpiklaani (www.korpiklaani.com) uutisoi äskettäin varmistaneensa Euroopan-kiertueen loka-marraskuun aikavälille. Kiertue käsittää tällä hetkellä esiintymisiä lähes parikymmentä kappaletta. Keikkoja Korpiklaani käy tekemässä ainakin Saksaksassa, Alankomaissa, Ranskassa, Italiassa, Itävallassa Puolassa ja Unkarissa.

Bändi esiintyi Kuopion Kuopio Rock -tapahtumassa viime perjantaina yhdessä virolaisen Metsatöllin ja kotimaisen Amorphiksen ja Deathchainin kanssa. Kaksipäiväistä musiikkitapahtumaa vietettiin tälläkin kertaa Väinölänniemen puistoalueella, joka tunnetaan paikkakunnalla myös nimellä "Vänäri".

Lue koko julkaisu…

Korpiklaani: Kädet Siipinä.

  • Julkaistiin lauantaina 26.05.2007.
  • Kommentointi suljettu
  • Luettu 1684 kertaa
  • Bändit:

Korpiklaani-bändin jäsenet seisovat pilvisen ja pahaenteisen taivaan alla. Miehiä kuvassa kuusi kappaletta. Heillä on mukanaan kaikenlaisia musiikki-instrumentteja, kuten rumpua ja harmonikkaa.Folk metallia Suomesta

Korpiklaani (www.korpiklaani.com) julkaisi tämän tunnelmallisen musiikkivideon kappaleestaan "Kädet Siipinä". Biisi kuullaan yhtyeen vuonna 2005 Napalm Recordsin kautta julkaistulla "Voice Of Wilderness" -albumilla. Samalta pitkäsoitolta julkaistiin musiikkivideo myös kappaleesta "Hunting Son". Veisun nimi on suomennettuna "Metsästyslaulu".

Bändiltä on hiljattain tullut ulos "Tervaskanto"-nimeä kantava pitkäsoitto, joka sisältää 11 uutta kappaletta. Uusin tuotos on jatkoa bändin aikaisemmin julkaisemalle “Tales along this Road” -kiekolle.

Lue koko julkaisu…

Korpiklaani: "Tervaskanto".

  • Julkaistiin perjantaina 16.03.2007.
  • Kommentointi suljettu
  • Luettu 1540 kertaa
  • Bändit:

Korpiklaani-bändin jäsenet seisovat lumisen metsän keskellä. Kuvassa kuusi miestä, jotka pitelevät käsissään kaikenlaisia soittimia, kuten kitaraa, basso ja rumpua.Kotimainen folk-metallia takova Korpiklaani (www.korpiklaani.com) on laittanut nettiin, MySpace-sivuilleen, uuden biisin kuunneltavaksi — kappaleen nimi on "Veriset Äpärät". Kappale lohkaistiin Korpiklaanin tulevalta, järjestyksessä neljänneltä, albumiltaan, jonka nimi on "Tervaskanto". Kiekko julkaistaan Napalm Recordsin kautta toukokuussa.

"Tervaskanto"-albumi äänitettiin tamperelaisessa Fantom Studioilla, jossa bändin tuottajana toimi Samu Oittinen. Kiekolle tallennettiin 11 kappaletta. Uusin tuotos on jatkoa bändin "Tales along this Road" -kiekolle.

Lue koko julkaisu…

Party.San Metal Open Air: Korpiklaani, Funebrarum...

  • Julkaistiin keskiviikkona 14.02.2007.
  • Kommentointi suljettu
  • Luettu 1524 kertaa
  • Bändit: ,

Tämänvuotiseen Party.San Open Air (www.party-san.de) -festareille on järjestetty esiintymään myös suomalainen folk metallia soittava Korpiklaani. Paikalle vahvistettujen esiintyjien joukkoon kuuluu myös mm. Taake, Melechesh, Gorgoroth ja Deicide. Tapahtuma järjestetään elokuussa, 9.–11. päivä, Saksan Bad Berka -nimisessä paikassa.

Lue koko julkaisu…

Korpiklaani aloitti "Tervaskanto"-albumin äänittämisen.

  • Julkaistiin sunnuntaina 26.11.2006.
  • Kommentointi suljettu
  • Luettu 1366 kertaa
  • Bändit:

Folk-bändi Korpiklaani (www.korpiklaani.com) on lähtenyt Tampereelle, Fantom Studioille, äänittämään tuottaja Samu Oittisen kanssa bändin neljättä albumia. Kiekon nimi on "Tervaskanto" ja se tullaan julkaisemaan todennäköisesti vuoden 2007 huhtikuussa. Korpiklaani on jo hyvässä vauhdissa: 11 uutta biisiä on tarkoitus tunkea samalle kiekolle, joka on siis jatkoa Korpiklaanin aikaisemmin julkaisemalle "Tales along this Road" -levylle.

Lue koko julkaisu…

Korpiklaani: Hunting Song.

  • Julkaistiin maanantaina 30.10.2006.
  • Kommentointi suljettu
  • Luettu 1674 kertaa
  • Bändit:

Kotimainen folk metallia soittava Korpiklaani (www.korpiklaani.com) teki riemukkaan musiikkivideon kappaleestaan "Hunting Song", joka on julkaistu bändin "Voice of Wilderness" -albumilta. Kyseinen albumi laskettiin levitykseen vuonna 2005 Napalm Records -lafkan kautta. Kappaleen kesto on hieman yli kolme minuuttia. Korpiklaani syntyi Shaman-yhtyeen raunioista — bändin kokoonpano päätti vain vaihtaa nimeään ja siinä samassa musiikillista tyyliään.

Lue koko julkaisu…

Korpiklaani: Beer beer.

  • Julkaistiin keskiviikkona 27.09.2006.
  • Kommentointi suljettu
  • Luettu 1697 kertaa
  • Bändit:

Voice of Wilderness -albumilla, joka julkaistiin vuonna 2005, kuultiin ensimmäisen kerran Korpiklaanin (www.korpiklaani.com) rattoisa kappale "Beer Beer". "Voice of Wilderness" julkaistiin Napalm Recordsin kautta ja se sisältää yhteensä 11 biisiä.

Lue koko julkaisu…