Metallimusiikki.net

Kreator Helsingin Nosturissa 7.12.2012!

Valokuva Kreatorin jäsenestä punasävyisessä valokuvassa spottivalojen edessä.Kuva: Jouni Kautto

7.12.2012 jyrähti Helsingin Nosturissa, kun Saksan testosteronia täynnä oleva thrash metal -huippu Kreator ulotti Morbid Angelin kera tehdyn kiertueensa tännekin. Mukaan oli vielä otettu lämppäreiksi Nile ja Fueled by Fire, jotka hoitivat hommansa asiallisesti. Keikka oli myös odotetusti myyty loppuun jo kauan aikaa ennen konserttia. Saapuessani pakkasen kourissa kärvistelevään Nosturiin olikin ulkona melkoinen jono, ja sisällä jo tungokseen asti pitkätukkia ja niittipopuloita. Ahtauduin sekaan ja otin eteeni kahvimukin, alkaen odotella Kreatorin esiintymistä. Muihin bändeihin en tässä nyt keskity, mutta oman yleisönsä nekin löysivät. Kreatorin esiintymisen lähetessä Nosturin käytävät kävivät varsin ahtaiksi, ja isossa salissa väki ahtautui esiripulla peitetyn lavan eteen. Odotus oli kuumeista.

Keikan alku koostui melko pitkästä yleisön lämmittämisestä, jossa kuultiin mm. Depeche Modea ja nähtiin esiripulle heijastettuja efektejä. Viimein kitaroiden voimasoinnut kajahtivat, ja esirippu valahti paljastaen odotetut hahmot. Ekana biisinä kuultiinkin viimeisimmän levyn nimikkobiisi "Phantom Antichrist", joka otti heti kuulijat valtaansa. Muutenkin keikka oli luonnollisesti painottunut viime albumiin, jolta kuultiin viisi kappaletta ja muilta 1–2 kultakin.

Bändi piti otteessaan esittämällä juuri sitä mitä odotettiin: raskaan riffivetoista thrashia, ilman turhia kommervenkkeja. Täyteen pakkautunut, hikinen, salillinen yleisöä eli mukana, ja keskelle ihmisiä muodostui ankara moshpit-rinki lähinnä nuorempia metallin ystäviä. Muutoin keikka oli koonnut yhteen laajan ikäkirjon yleisöä kattaen bändiä jo alkuaikoina diganneetkin. Jonkin verran kuultiin lavalta sanailua biisien välillä, mutta pääasiassa keskityttiin olennaiseen. Ja tämä on mielestäni juuri yhtyeen vahvuus. Bändi on tehnyt levyillään siinä määrin "hittejä", että mieluista kuultavaa piisasi koko keikan ajaksi. Settilista olikin mielestäni onnistunut. Encoret ovat tietysti selviö tällaisella bändillä. Ennen niitä oli kuitenkin taas aika kuulla erilaisia musiikillisia välipaloja, ja tunnelmointia visuaalisesti. Lopulta oli viimeisen ruoskinnan aika. Keikan päätteeksi oli säästelty sellaisia ekan levyn namuja kuin: "Flag of Hate" ja "Tormentor", jotka veivät viimeisimmätkin mehut yleisöstä.

Mielestäni tämä oli parhaita konsertteja vuonna 2012, vertasipa sitä mihin vain. Niille, jotka saivat lipun, ja pääsivät paikalle, tämä oli hieno kokemus bändiltä, joka antaa aina kaikkensa. Kreatorin iimeisimmät levyt ovat kertoneet, että bändillä on vielä musiikillista sanottavaa pitkästä urasta huolimatta. Hienoa myös huomata että uuden levyn biisit toimivat hienosti livenäkin!

Nämä kuultiin:

  • Phantom Antichrist
  • From Flood Into Fire
  • Enemy of God
  • Phobia
  • Hordes of Chaos (A Negrology for the Elite)
  • Civilization Collapse
  • Voices of the Dead
  • Extreme Aggression
  • People of the Lie
  • Death to the World
  • Coma of Souls/Endless Pain
  • Pleasure to Kill
  • Encore:
    • Violet Revolution
    • United in Hate
    • Betrayer
    • Flag of Hate
    • Tormentor

Kreator on:

  • Miland "Mille" Petrozza (laulu ja kitara)
  • Sami Yli-Sirniö (kitara)
  • Christian "Speesy" Giesler (basso)
  • Jürgen "Ventor" Reil (rummut)
Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Jouni Kautto julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin , , , . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.