Leaves' Eyes ja Kamelot Tampereelle, Helsinkiin.
- Julkaistiin tiistaina 08.12.2009.
- Luettu 1747 kertaa
- Bändit: kamelot, leaves' eyes
Saksalais-norjalainen metalliyhtye Leaves‘ Eyes on tulossa esiintymään Kamelotin seuralaisena Euroopan-kiertueellaan myös Suomeen. Maalis-huhtikuun ajan kestävä kiertue on Leaves‘ Eyesin laulaja Liv Kristine Espenaes Krullin mukaan odotettava seikkailu juuri sen takia, että edelliset Kamelotin kanssa tehdyt kiertueet osoittautuivat molemmille bändeille menestyksekkäiksi. Kamelotin kanssa keikkaileminen on laulajattarelle suuri kunnia ja iso ilo. Krull hehkuttaa Kamelotin keulahahmo Roy Khanin olevan mahtava persoona ja erinomainen laulaja. Eilen varmistunut kiertue tue bändit esiintymään Helsinkiin ja Tampereelle huhtikuun alussa.
Leaves‘ Eyesin mieslaulaja Alexander Krull hehkuttaa tulevan Euroopan-kiertueen olevan kohokohta kenelle tahansa synkän sinfonisen metallimusiikin faneille. Mies odottaa malttamattomana maaliskuussa käynnistyvän kiertueen saapumista, sillä uudella keikkaputkella bändi tulee tarjoamaan erityisen paljon uusimman “Njord“-albuminsa biisejä vanhemman musiikkimateriaalin ohessa. Leaves‘ Eyesin “Njord” julkaistiin Euroopassa 28. elokuuta Napalm Recordsin kautta. Yhtyeen yhdeksäs albumi julkaistiin kuukautta myöhemmin myös Yhdysvalloissa.
Leaves‘ Eyes ja Kamelot Euroopan-kiertueella:
- 25. maaliskuuta 2010: Le Coliseum (Charleboi, Belgia)
- 26. maaliskuuta 2010: O13 (Tilburg, Alankomaat)
- 27. maaliskuuta 2010: Paradiso (Amsterdam, Alankomaat)
- 28. maaliskuuta 2010: Koko (Lontoo, Iso-Britannia)
- 31. maaliskuuta 2010: Elysée Montmartre (Pariisi, Ranska)
- 1. huhtikuuta 2010: Z7 Kulturfabrik (Pratteln, Sveitsi)
- 2. huhtikuuta 2010: Rockstore (Montpellier, Ranska)
- 3. huhtikuuta 2010: Salamandra (Barcelona, Espanja)
- 4. huhtikuuta 2010: La Riviera (Madrid, Espanja)
- 7. huhtikuuta 2010: FZW (Dortmund, Saksa)
- 8. huhtikuuta 2010: Live Music Hall (Köln, Saksa)
- 9. huhtikuuta 2010: Markthalle (Hampuri, Saksa)
- 10. huhtikuuta 2010: Trädgårn (Göteborg, Ruotsi)
- 11. huhtikuuta 2010: Tyrol (Tukholma, Ruotsi)
- 13. huhtikuuta 2010: Nosturi (Helsinki)
- 14. huhtikuuta 2010: Pakkahuone (Tampere)
- 16. huhtikuuta 2010: Sentrum Scene (Oslo, Norja)
Leaves‘ Eyes palasi yhdessä Atrocityn kanssa aikaisemmin joulukuussa Euroopan-kiertueelta “Beauty & The Beast”. Alex Krullin mukaan tämäkin kiertue oli mahtava huolimatta siitä, että bändi joutui esiintymään kaksi kertaa jokaisena iltana. Kiertueen varrella vellonut tunnelma oli vapautunut ja rentoutunut, josta kiittäminen on reissun muitakin bändejä ja henkilökuntaa. Tulevalla kiertueella Leaves‘ Eyesin ja Kamelotin kanssa keikkailee Adagio, All Ends sekä Amaranthe, jotka nähdään myös kiertueen Suomeen tuovilla keikoilla. Kamelotin ja Leaves‘ Eyesin keikka Nosturissa koetaan tiistaina 13. huhtikuuta 2010. Ovet avautuvat kello 19:00 ja pääsyliput maksavat 27 euroa. Pakkahuoneen keikka keskiviikkona 14. huhtikuuta käynnistyy myös 19:00 aikaan ja showtime on kello 19:45. Tampereen keikan pääsyliput maksavat 25 euroa. Ennakkolippuja myy Lippupalvelu ja Tiketti.
Leaves‘ Eyes on:
- Liv Kristine (laulu)
- Alexander Krull (laulu)
- Thorsten Bauer (kitara)
- Mathias Röderer (kitara)
- Alla Fedynitch (basso)
- Seven Antonopolous (rummut)
Tietoa julkaisusta
Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin kamelot, leaves' eyes. Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.