Metallimusiikki.net

Lost Dreams: "Blinded by Rage".

  • Julkaistiin perjantaina 04.03.2011.
  • Luettu 907 kertaa
  • Bändit:

Maalaus kahdesta toisilleen suut auki ärjyvästä ihmishahmosta. Hahmot ovat miespuolisten ihmisten. Kuvan värimaailma on vihertävä, harmaa ja musta.Julkaistaan keväällä

Itävaltalainen Lost Dreams paljasti äskettäin tuovansa keväällä kauppoihin uransa järjestyksessä viidennen studiorykäisyn. Uusi pitkäsoitto on nimeltään “Blinded by Rage”. Sen äänitystöitä vietiin vielä helmikuun jälkimmäisellä puoliskolla päätökseen, mutta tähän mennessä on jo selvinnyt albumilla nähtävä kansitaide ja soittolistan sisältö. Biisilista sisältää uusien kappaleiden lisäksi yhden vuoden 2005 albumilta tehdyn kappaleen. Päivitetty biisi on nimeltään “Living in a Mass”. Uuden Lost Dreams -levyn julkaissee Twilight Zone Records, jonka tuella myös tammikuussa 2010 ilmestynyt “Wage of Disgrace” julkaistiin.

Yhtye laittoi 22.2. YouTube-kanavalleen katseltavaksi ensimmäisen osan studiopäiväkirjasta, videopäiväkirjasta, jossa esitellään saksaksi lörpötellen ja englanniksi tekstitetyssä muodossa miten esimerkiksi rumpuraidat purkitettiin.

“Blinded by Rage” -albumin kappaleet:

  1. Born In Dust
  2. Deamons Call My Name
  3. Lost Control
  4. Black Rain
  5. Loco Motive
  6. Hide And Seek
  7. Painted Man
  8. Black Sheep
  9. Secrets
  10. The Moon Will Watch Me Die
  11. Living In A Mass (uusi versio)

Yhtyeen aikaisempaan musiikilliseen tuotantoon voi tutustua Lost Dreamsin MySpace-sivuilla. Vielä edellisen albumin kohdalla bändin kitaristi Andreas Maierhofer totesi äänimaailman olevan moderni sekoitus melodioita, nopeavauhtista ilakointia ja aggressiivisia lauluosuuksia.

Lost Dreams on:

  • Stefan “Schleifi” Traunig (laulu)
  • Dominik Hormann (laulu)
  • Andreas Maierhofer (kitara)
  • Herbert Sopracolle (kitara)
  • Rafael Peychär (rummut)
Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.