Metallimusiikki.net

Machinemade God vaihtoi basistin.

  • Julkaistiin perjantaina 14.12.2007.
  • Luettu 597 kertaa
  • Bändit:

Mustavalkoinen ja hieman ylivalottunut valokuva Machinemade God -yhtyeen viidestä miespuolisesta jäsenestä, jotka istuvat ringissä kiiltävän ja koristeellisen pöydän ympärillä. Keskimmäinen mies pitää jalkaansa pöydän päällä ja hänellä on aurinkolasit silPerustettu vuonna 2003

Saksalainen metallibändi Machinemade God on joutunut vaihtamaan bassotaituriaan. Yhtye kertoo joutuneensa käyttämään viime kuukausien ajan sessiojäsentä soittamaan bassomurinat, sillä sen jälkeen kun yhtyeen vakituinen basisti Sven Luppus oli mennyt naimisiin, hän hoksasi joutuvansa keskittymään huomattavasti enemmän omaan perheeseensä ja yksityiselämäänsä. Tämän vuoksi Sveniä ei ole viime kuukausien aikana nähty keikkalauteilla. MG:n miehet kertovat käyttäneensä sessiojäsenenä David Dattleria, jonka soittotaitoa he myös ylistävät. Hänen yhtye kokee sopivan bändiin kuin nyrkki silmään, joten Sven korvattiin Davidilla. Yhtye kiittää edellistä basistiaan ja toivottaa hänelle sekä hänen perheelleen parasta jatkoa.

Machinemade Godia viime kuukausina avustanut David Dattler hoitaa jatkossa bändissä vakituisesti basson soittamisen. Yhtye odottaa kuumeisesti pääsevänsä tekemään live-esiintymisiä elävien yleisöjen edessä Dattlerin kanssa.

Metallijoukkojen tuorein albumi on aikaisemmin kuluvan vuoden puolella ilmestynyt “Masked”. Se tyrkättiin päivänvaloon Metal Blade Recordsin toimesta 24. elokuuta. Kiekon tuottajana toimi Sky Hoff. Albumi on seuraaja vuoden 2006 helmikuussa julkaistulle “The Infity Compex” -riipaisulle.

Bändi vaihtoi tammikuussa kitaristiaan. Holger Kiparski heivattiin ja tilalle otettiin Marc Niedersberg.

Yhtyeen viimeiset kuluvan vuoden puolella soitetaan huomenna lauantaina Bad Breisigissa ja sitten 29. joulukuuta Oberwolfachissa, jotka molemmat sijaitsevat bändin kotimaassa.

“Masked”-albumin kappaleet:

  1. Forgiven
  2. With You
  3. For Those Who Care
  4. Voices
  5. Vengeance
  6. Who, If Not Us?
  7. Place Taken
  8. Endlessly
  9. And Even Though You’re Gone…
  10. Next To Me
  11. Nemesis
  12. Melancholy

Machinemade God on:

  • Florian Velten (laulu)
  • Sky Hoff (kitara ja puhdas laulu)
  • Marc Niedersberg (kitara)
  • David Dattler (basso)
  • Sven Kalinowski (rummut)

Machinemade Godin joukot keräytyivät yhteen ensimmäistä kertaa vuoden 2003 alussa Saksan Rhein-Ruhrin alueella. Vuotta myöhemmin bändi äänitti neljä biisiä kattavan demon, joka toi yhtyeelle mahdollisuuden soittaa Pressure Festivalin lavalla. Tämä oli historiallinen tapaus, sillä Machinemade God oli ensimmäinen levytyssopimusta vailla oleva bändi, joka sai kunnian esiintyä kyseisessä tapahtumassa.

Debyyttialbumiaan varten bändi matkusti Tanskaan huhti-toukokuun ajaksi vuoden 2005 aikana. Siellä työstettiin Jakob Bredahlin johdolla “The Infinity Complex” -kiekkoa. Levyn masteroi Ziggy, joka tunnetaan ZigZound Studioiden omistajana.

Bändin kotisivut sijaitsevat osoitteessa http://machinemadegodcom.h715876.serverkompetenz.net/intro/main.html.

Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.