Metallimusiikki.net

Manimal: "The Darkest Room".

  • Julkaistiin keskiviikkona 20.05.2009.
  • Luettu 767 kertaa
  • Bändit:

Manimalin albumin "The Darkest Room" kansikuvassa taustana tummanruskea väri ja sen päällä neljä itävännäköistä mötikkää nyörien päässä. Kuvan alaosassa versaalilla ja punertavin kirjaimin Manimalin nimi, jonka yllä mötiköiden seassa albuminkin nimi.Julkaistaan 22.6.2009

Ruotsalaisyhtye Manimal kuuluttaa kuin kirkossa ikään studioalbuminsa “The Darkest Room” ilmestyvän 22. kesäkuuta Euroopan alueella, paitsi Saksassa, jossa se julkaistaan jo kolme päivää aikaisemmin. Levyn julkaiseminen on AFM Recordsin hoivia. Yhtye allekirjoitti saksalaisen AFM:n kanssa yhteistyösopimuksen aikaisemmin toukokuussa. Sopimus kattaa uuden albumin julkaisemisen Pohjois-Amerikassakin, jonne levy tämänhetkisten suunnitelmien mukaan rantautuu elokuun lopussa. Toistaiseksi ei ole tiedossa tullaanko albumia julkaisemaan Aasiassa tai Etelä-Amerikassa. Yhtyeen kotimaassa Ruotsissa albumi ilmestyi jo helmikuussa ja siellä kiekko kipusi maaliskuussa maan virallisella albumilistalla korkeimmillaan sijalle n:o 36. “The Darkest Room” on melodista metallia soittavan yhtyeen järjestyksessä toinen albumi.

“The Darkest Room” julkaistiin helmikuun lopussa. Maaliskuussa albumi oli korkeimmillaan Swedish Hard Rock -listalla neljännellä sijalla. Kansallisella levylistalla albumi oli korkeimmillaan 36. sijalla.

“The Darkest Room” -albumin kappaleet:

  1. Shadows
  2. The Darkest Room
  3. Living Dead
  4. I Am
  5. Ordinary Man
  6. Human Nature
  7. Spinegrinder
  8. Dreamers And Fools
  9. The Life We Lived

Manimalin uutukaislevyn antia voi kuunnella kahden biisin verran yhtyeen MySpace-sivuilla. Samalla sivustolla yhtye myös listaa tulevat live-esiintymisensä, joita toistaiseksi on korjattu kolmisen kappaletta Ruotsin rajojen sisälle.

Manimal on:

  • Samuel Nyman (laulu)
  • Richard Mentzer (rummut)
  • Henrik Stenroos (kitara)
  • Pether Mentzer (basso)
Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.