Metallimusiikki.net

Manzana: "Babies Of Revolution".

  • Julkaistiin perjantaina 19.09.2008.
  • Luettu 1153 kertaa
  • Bändit:

"Babies Of Revolution" -albumin kansikuva. Kuvassa näkyy maalaus mustasta kissasta, jolla läpinäkyvät ötökänsiivet silässään. Kissa musta, sillä pitkä käyrä häntä ja ohuet jalat. Kissa kävelee niityllä, jossa virheää ja keltaisia kukkia. Kuvan tausta keltKaupoissa 24.9.2008

Tampereen grunge-/rock-/metal-poppoo Manzana julkaisee toisen albuminsa “Babies Of Revolution” syyskuun 24. päivä. Piritta ja pojat ovat keikkailleet runsaasti edeltäneen “Nothing As Whole As A Broken Heart” -albumin jälkeen. Manzana kävi myös kiertämässä Saksaa ja Sveitsiä Lovexin kanssa viime vuoden lopulla. Keikkarintamalla toimitaan aktiivisesti myös nyt ja ensimmäiset päivät voitkin käydä tarkistamassa bändin kotisivuilta ja samalla tsekata “End Of The World” -musiikkivideon jos et sitä ole vielä televisiosta bongannut!

On tullut muutoksen ja vallankumouksen aika. Rock`n`rollin jumalia on lepyteltävä, ja tehtävään on valittu Manse-rockin uutta sukupolvea edustava Manzana. Debyyttilevy “Nothing As Whole As A Broken Heart” näytti suunnan, ja samalla traditioita kunnioittavalla tiellä ollaan edelleen.

Kategoriat voi heittää Manzanan kohdalla roskikseen. Uusi levy “Babies of Revolution” on kannen kissakuvineen kuin yhdeksän elämää. Henkka, Piritta, Klasu ja Elias Viljasen Evil Spiritistä tuttu rumpali Tomi iskevät pöytään täyden käden taidokasta ja monipuolista rock-musiikkia. Levyyn voi huoletta tarttua niin pop-musiikista tykkäävä teinityttö, rankemman musiikin suurkuluttaja, tai jo aikuisempaan ikään ehtinyt musafani. Massan keskeltä se erottuu melodiarikkaana ja fiiliksiä herättävänä kokonaisuutena, jolle on varmasti tilausta, aina.

“Babies Of Revolution” -albumin kappaleet:

  1. Wash My Sins Away
  2. Panda Girl
  3. Sweet Revenge
  4. Near Death Experience
  5. End Of The World
  6. Fake
  7. Nothing As Whole As A Broken Heart
  8. World Is A Vampire
  9. Cherry Pit

Jokaisesta levyn itselleen hankkivasta rock-yksilöstä tulee automaattisesti osa vallankumousta, jonka kunnianhimoinen ja ylevä päämäärä on palauttaa kapina rock-musiikkiin ja tuoda sen uskottavuus takaisin viime vuosien harharetkien jälkeen.

Yhtye aikoo järjestää julkaisujuhlan uuden albumin ilmestymisen johdosta 25. syyskuuta Tampereella.

Manzana esiintyy:

  • 25. syyskuuta 2008: YO-Talo (Tampere)
  • 14. lokakuuta 2008: Klubi — Elsurock (Tampere)
  • 16. lokakuuta 2008: Lepakkomies (Helsinki)
  • 17. lokakuuta 2008: Rocktown (Hämeenlinna)
  • 21. marraskuuta 2008: Ikaalinen-Sali (Ikaalinen)
  • 28. marraskuuta 2008: Depo (Riika, Latvia)

Manzana on:

  • Piritta Lumous (laulu)
  • Henkka Virsell (kitara)
  • Klaus Wirzenius (basso)
  • Tomi Ylönen (rummut)
Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.