Metallimusiikki.net

Manzana, For Selena and Sin sekä Unshine Eurooppaan.

  • Julkaistiin tiistaina 24.03.2009.
  • Luettu 953 kertaa
  • Bändit:

Mustaa taustaa vasten seisoo kolme miestä ja heidän keskellään vaaleahiuksinen nainen. Kaikilla pääosin mustaa vaatetta yllään. Tausta on pikimusta. Oikean laidan miehellä kitara tai basso kourissaan.Kuva: Mia Bergius

Tamperelainen rock-metal -yhtye Manzana on julkaissut Euroopan-kiertueensa päivämäärät. Finnish Female Fronted Rock-Metal Tour 2009 -nimeä kantava kiertue starttaa Saksan Hampurista 22.4. ja tulee kattamaan seitsemän maata. Manzanan seuraan kiertueelle liittyy niin ikään naislaulajat keulakuvinaan esiintyvät For Selena and Sin Jyväskylästä, sekä Unshine Helsingistä. Hampurin, Berliinin ja Braunschweigin keikoille seuraan liittyy myös saksalainen A Million Miles.

Manzana julkaisi debyyttialbuminsa “Nothing As Whole As A Broken Heart” tammikuussa 2007. Levy päätyi julkaisuviikolla Suomen albumilistan sijalle 24, singlen “Falling To Pieces” kivutessa aina sijalle 2. Albumin jälkeen yhtye keikkaili Suomessa mm. Apulannan, Teräsbetonin sekä Entwinen kanssa tehden myös kiertueen Lovexin kanssa Saksaan ja Sveitsiin. Mediassa bändi sai mukavasti huomiota niin radioissa kuin televisiossa, vieraillen mm. MTV:n Headbangers Ballissa. Manzanan toinen albumi “Babies Of Revolution” julkaistiin miehistövaihdosten jälkeen Dynamic Arts Recordsin suojista syyskuussa 2008. Tällä kertaa albumi päätyi sijalle 28. Vuonna 2008 Manzana keikkaili Suomen kiertueen lisäksi myös Baltiassa.

Finnish Metal Fronted Rock-Metal Tour 2009:

  • 22. huhtikuuta 2009: Headbangers Ballroom (Hampuri, Saksa)
  • 23. huhtikuuta 2009: Egal (Braunschweig, Saksa)
  • 24. huhtikuuta 2009: Rock City/Gothic festival (Uster/Zürich, Sveitsi)
  • 25. huhtikuuta 2009: Kulturhof Lübbenau (Lübbenau, Saksa)
  • 26. huhtikuuta 2009: Gewölbe (Frankfurt, Saksa)
  • 27. huhtikuuta 2009: Knaack (Berliini, Saksa)
  • 28. huhtikuuta 2009: Rock Club Bunkr (Praha, Tsekki)
  • 29. huhtikuuta 2009: Progresja (Varsova, Puola)
  • 30. huhtikuuta 2009: Bliuzbaris (Klaipeda, Liettua)
  • 1. toukokuuta 2009: Mai Keskuse Rockiklubi (Pärnu, Viro)
  • 2. toukokuuta 2009: Sputnik (Tampere)

For Selena and Sin -yhtyeen albumi “Overdosed on You” julkaistiin hollantilaisen Mascot Recordsin toimesta loppuvuonna 2007. Albumi nappasi mm. kuukauden levy -tittelin Inferno Magazinesta, sekä toi pitkin Eurooppaa erittäin positiivista palautetta. FSAS keikkaili niin Euroopassa kuin Venäjällä, myös kiertäen Suomea yhdessä Volbeatin kanssa. Syksyllä 2008 bändi matkasi Ruotsiin, jossa valmistui kaikessa rauhassa “Primrose Path” -nimeä kantava albumi. Tulevan julkaisun ohella For Selena and Sin on ehtinyt soittaa tänä vuonna jo lukuisia keikkoja, mm. Finnish Metal Expossa.

Kiertueen kolmas bändi, Unshine, on myös julkaissut kaksi albumia. “Earth Magick” näki päivänvalon vuonna 2005 ja “The Enigma Of Immortals” seurasi vuonna 2008. Unshinen musiikkia voi kuvailla sinfoniseksi druidimetalliksi ja yhtyeen molemmat albumit on julkaistu paitsi Euroopassa, myös USA:ssa sekä Venäjällä. “The Enigma Of Immortals” -albumi päätyi Suomessa listoille ja sai radiosoittoa mm. Bruce Dickinsonin Friday Rock Show -ohjelmassa BBC:llä. Aiemmin Unshine on esiintynyt mm. Baltiassa, Espanjan Bilborockissa ja Tuska-festivaaleilla.

Manzana on:

  • Piritta Lumous (laulu ja sanoitukset)
  • Henkka Virsell (kitarat ja ohjelmointi)
  • Tomi Ylönen (rummut)
  • Klasu Wirzenius (basso ja taustalaulu)
Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.