Ruotsin Marduk on suunnitellut Euroopan-kiertuetta jo kuukausien ajan. Yhtyettä on pyydetty soittamaan erityisesti live-esiintymisiään Skandinavian alueella, jonka johdosta miehistö on varmistanut useita keikkoja myös tänne Suomeen. Pohjolasta yhtye vyöryttää tiensä Baltian maihin ja mahdollisesti sieltä Puolaan ja Saksaan. Euroopan-kiertue käynnistyy täydellä vauhdilla syyskuussa. Sitä ennen Marduk soittelee pienen erän esiintymisiä Euroopassa ja Keski-Amerikassa. Metallibändin Euroopan-kiertue on nimeltään “The Great Northern War Tour 2010” ja sen tukena kulkee norjalainen black metal -yhtye Ragnarok, sekä ruotsalainen saman kaartin toimija, nuori Valkyrja. Ragnarok ei soita Suomen varalle tehdyissä esiintymisissä.
Marduk soittanee levytysuransa 11. pitkäsoiton biisimateriaalia ahkerasti ohessa listatuilla keikoilla. Yhtyeen uutukaisalbumin virkaa toimittava “Wormwood” julkaistiin viime vuoden syyskuussa. Se nauhoitettiin Endarkerin studiossa yhdessä Magnus Devo Anderssonin kanssa. Teoksesta tehtiin tavanomaisen CD-version lisäksi useita vinyylipainoksia, joista harvinaisin on kuvavinyylinä ilmestynyt 333 kappaleen suuruinen versio. Uudella levyllä kuullan ensimmäistä kertaa rumpalina Excessumissa ja Absurdeityssä soittavaa Lars Broddessonia. Hän korvasi yhtyeestä vuonna 2007 julkaistun pitkäsoiton jälkeen eronneen Emil Dragutinovicin. Dragutinovic perusti hieman ennen bändistä poistumista oman Devian-nimisen metalliprojektin. Pari “Wormwood”-albumin kappaletta on laitettu kuunneltavaksi ruotsalaisbändin MySpace-sivuille.
Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin marduk. Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.