Metallimusiikki.net

Marilyn Manson: "Born Villain".

  • Julkaistiin perjantaina 23.03.2012.
  • Luettu 1451 kertaa
  • Bändit:

Mustavalkoinen valokuva tai piirros Mansonista, jolla mustat huulet ja letti. Vasemmassa alakulmassa Marilyn Manson -logo valkoisella värillä.Julkaistaan 30.4.2012

Yhdysvaltalainen Marilyn Manson tuo huhtikuun lopussa esiin uuden, uransa järjestyksessä kahdeksannen, albumin yhtyeen oman Hell, etc.:n ja Cooking Vinyl Recordsin yhteispelinä. Levy sai nimekseen "Born Villain". Bändin keulahahmon mukaan kiekon nuotitus on edellisiä levyjä raskaampi. Levyltä julkaistiin johtosingleksi "No Reflection", jota soitettiin ensimmäistä kertaa Yhdysvaltojen radioaalloilla maaliskuun 7. päivä. Se on laitettu myyntiin iTunesiin. Mansonin mukaan uutukaisalbumilla on aistittavissa juuri sellainen kunnianhimo ja päättäväisyys, kuin silloin kun hän ensimmäistä kertaa aloitti musiikin tekemisen. Lopputulosta mies on luonnehtinut aivan erilaiseksi kuin aikaisempi Marilyn Manson -materiaali. Sen sijaan albumilla muistuttaa Killing Joken, Joy Divisionin, Revolting Cocksin, Bauhausin ja Birthday Partyn tuotantoa — niiden tuotantoa Manson kuunteli ennen kuin itse ryhtyi säveltämään musiikkia.

Revolver Magazinelle antamassaan haastattelussa Marilyn Manson kuvailee "Born Villain" –levyn antia hyvin rytmi- ja blues-vetoiseksi. Albumia soitetaan yleisölle huhtikuun lopussa Yhdysvalloissa starttaavalla teatterikiertueella. Bändin edellinen albumi, vuoden 2009 "The High End Of Low", esitteli ensimmäistä kertaa vuosiin bändin vanhan bassotaiturin, Twiggy Ramirezin, soitantaa. Samalla sillä kuullaan viimeistä kertaa rumpali Ginger Fishiä. Fish siirtyi sivuun alkuvuodesta 2011.

"Born Villain" -albumin kappaleet:

  1. Hey Cruel World…
  2. No Reflection
  3. Pistol Whipped
  4. Overneath The Path Of Misery
  5. Slo Mo Tion
  6. The Gardener
  7. The Flowers Of Evil
  8. Children Of Cain
  9. Disengaged
  10. Lay Down Your Goddamn Arms
  11. Murders Are Getting Prettier Every Day
  12. Born Villain
  13. Breaking The Same Old Ground

Marilyn Manson on vihjannut tulevansa sisällyttämään uuden albuminsa soittolistalle muun muassa Johnny Deppin soitantaa. Näyttelijä soittaa rumpuja ja soolokitaraa Carly Simonsin säveltämässä "You’re So Vain" -kappaleen coverissa.

Marilyn Manson on:

  • Marilyn Manson (laulu)
  • Twiggy Ramirez (kitarat)
  • Fred Sablan (basso)
  • Jason Sutter (rummut)
Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.