Metallimusiikki.net

Marilyn Manson luhistui lavalle

  • Julkaistiin lauantaina 09.02.2013.
  • Luettu 1521 kertaa
  • Bändit:

Marilyn Mansonin keulahahmo keskeytti keskiviikkona Kanadassa tekemänsä esiintymisen luhistuttuaan esiintymislavalle ja ryhdyttyään oksentamaan. Konsertin loppuvaiheilla tapahtunut välikohtaus videoitiin. Bändi oli tuolloin esiintymässä Saskatoon-nimisellä paikkakunnalla sijaitsevassa TCU Placessa. 44-vuotias Manson ryhtyi kesken "Beautiful People" -biisiä puklaamaan ympärilleen ennen kuin vajosi permannolle, josta hänet raahattiin takahuoneeseen kolmen miehen voimin. Marilyn Mansonin muut jäsenet jatkoivat musiikin soittamista. Muusikko antoi pian tapahtuneen jälkeen lausunnon lehdistölle, jossa hän selitti tuona iltana voineen pahoin flunssan takia haluamatta kuitenkaan perua keikkaansa Kanadassa. Miestä ei viety sairaalaan vaan hän palasi hotellihuoneeseensa lepäämään.

Shokkirokkarin esiintyminen keskiviikkoiltana 6.2. oli jatkunut noin tunnin ajan ennen sairaskohtausta. Bändin on tarkoitus esiintyä nyt ja viikonlopun aikana muualla Kanadan mailla ennen Yhdysvaltoihin palaamista. Kiertue jatkuu helmikuun loppuun saakka.

Marilyn Manson on:

  • Marilyn Manson (laulu)
  • Twiggy Ramirez (kitarat)
  • Fred Sablan (basso)
  • Jason Sutter (rummut)
Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.