Metallimusiikki.net

Melechesh huhtikuussa studioon.

  • Julkaistiin lauantaina 20.03.2010.
  • Luettu 1046 kertaa
  • Bändit:

Melodista black metallia kilkattava Melechesh suunnittelee Turkin Istanbulissa sijaitsevan Babajim Studion käyttämistä seuraavan studioalbumin nauhoittamisessa. Yhtye on varannut studioaikaa 10. huhtikuuta alkaen. Melechesh aikoo nauhoittaa uransa viidennen albumin pikaisen pyrähdyksen aikana, sillä levy halutaan julkaista vielä kesällä Nuclear Blast Recordsin kautta. Uudella pitkäsoitolla ei ole vielä nimeä. Albumi on musiikillisesti tuttua Melecheshiä, mutta keulahahmo Ashmedin mukaan sen äänimaailmaan halutaan länsimaisten vaikutteiden sijaan jonkin verran päinvastaista meininkiä. Sen vuoksi albumi purkitetaan Istanbulissa, jossa itä kohtaa lännen. Äänityspaikka on Ashmedin puheiden mukaan inspiroiva. Ennen studioon painelemista bändi järjestää bänditreenejä. Yhtyeen kitaristi Moloch saapuu Amsterdamiin ensi viikon puolella Yhdysvaltojen Virginiasta.

Melecheshiin kiinnitettiin viime vuoden toukokuussa uudeksi bassokitaristiksi Rahm-niminen muusikko. Hän ehti ennen vakituisen pestin saamista soittaa bändin live-esiintymisissä festivaalikeikoilla ja hankkia sitä kautta kannuksensa. Rahm kommentoi olevansa kunnioitettu päästyään tähän bändiin, johon hän tutustui vuoden aikana läheisesti tehtyään sen kanssa yhdeksän konserttia.

Bändin tuorein albumi on lokakuussa 2006 julkaistu “Emissaries”. Teos on Melecheshin neljäs täyspitkä teos. Se on kolmas Osmose Productionsin kautta julkaistu sellainen. Levyllä kuullaan ensimmäistä kertaa rumpalina Xulia, joka liittyi yhtyeeseen vuoden 2004 paikkeilla. Albumin biisimateriaalia on ripoteltu kuunneltavaksi Melecheshin MySpace-sivuille.

Melechesh on:

  • Ashmedi (laulu, kitarat ja kosketinsoittimet)
  • Moloch (kitarat)
  • Rahm (basso)
  • Xul (rummut)

Bändi aloitti toimintansa Israelin Jerusalemissa ja Betlehemissä, mutta viimeisen vuosikymmenen ajan bändi on viettänyt aikaa Alankomaiden Amsterdamissa. Yhtyeen tämänhetkisen kokoonpanon jäsenet ovat armenialaisia, assyrialaisia ja alankomaalaisia.

Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.