Metallimusiikki.net

Meshuggah: "obZen"-albumi ilmaiseksi kuunneltavana.

  • Julkaistiin perjantaina 29.02.2008.
  • Luettu 1441 kertaa
  • Bändit:

Meshuggah-bändin jäsenet seisovat sinistä taivasta vasten. Kuvakulma alhaalta ylöspäin, ruohonjuuritasosta ylöspäin, joten miehet näyttävät suurilta. Kuvassa neljä heppua, joista oikeassa laidassa näkyvällä ei ole hiuksia päässään.Meshuggah kotoisin Umeåsta

Harvinaista herkkua on tarjolla Ruotsin “matikkametallia” soittavalta Meshuggah nyt, kun bändi laski levitykseen Internetissä uuden “obZen”-nimeä tottelevan albuminsa. Kaikki kiekon biisit voi kuunnella laillisesti bändin virallisten MySpace-sivujen suunnalta löytyvällä musiikkisoittimella. Omituista “obZen”-nimeä kantava pitkäsoitto on seuraaja Meshuggahin vuonna 2005 julkaisemalle “Catch Thirtythree” -levylle. Uusi levy sisältää yhdeksän biisiä, joista kertyy soittoaikaa noin 55 minuutin verran. Levy ilmestyy Pohjois-Amerikassa 11. maaliskuuta ja täällä Vanhalla mantereella saman kuukauden 7. päivä.

Bändi paljasti hiljattain italialaiselle Metal Shock -lehdelle antamassaan haastattelussa “obZen”-nimen olevan sanaleikki sanoista “obscene” (suom. rivo) ja “zen”. Levyn kansitaiteestakin oli puhetta. Kiekon kannessa nähtävä meditointia harjoittava mies on peitetty vereen, joka bändin mukaan tarkoittaa metaforaa siitä, että ihmiskunta on vihdoin löytänyt rauhan rivoja tekemällä.

Meshuggahin metallijoukot pitivät 12. tammikuuta harvinaislaatuisen ennakkokuuntelutilaisuuden “obZen”-albumin kunniaksi. Paikkana oli Kalifornian NRG Studiot, jonne yhtye oli maanitellut kuuntelijakunnan sekaan tuottaja Roy Z:n, sekä _Gene Hoglanin, Christian Olde Wolbersin, Raymond Herreran, Patrick Lachmanin, Nick Menzan, Dirk Verbeurenin ja Marcos Curielin. Ryhmä tulee tekemään Pohjois-Amerikassa laajamittaisen kiertueen ensi kuussa, jolloin se aloittaa Ministryn tukemisen sen “C U LaTouR” -kiertueella. Meshuggahin osuus alkaa Kanadasta. Kiertueella musisoi myös Hemlock.

Uuden albumin biisejä voi kuunnella Meshuggahin virallisilla MySpace-sivuilla, jotka sijaitsevat osoitteessa www.myspace.com/meshuggah.

“obZen”-albumin kappaleet:

  1. Combustion
  2. Electric Red
  3. Bleed
  4. Lethargica
  5. ObZen
  6. This Spiteful Snake
  7. Pineal Gland Optics
  8. Pravus
  9. Dancers To A Discordant System

Muutaman päivän päästä ilmestyvä “obZen” on bändin järjestyksessä kuudes pitkäsoitto. Tällä levyllä kuullaan studiorumpalina Tomas Haakea, joka istui edellisen “Catch Thirtythree” -levyn aikoihin jäähyllä. Metallimusiikki.net kertoi jo viime vuoden marraskuussa bändin suunnitelmista julkaista tämä levy. Samalla paljastettiin kiekon lopullinen biisilista ja kerrottiin levyn musiikillisesta tyylistä.

Meshuggah esiintyy:

  • 25. maaliskuuta 2008: Big Easy Concert Hall (Spokane, Washington, USA)
  • 26. maaliskuuta 2008: Whiskey Nightclub (Calgary, AB, Kanada)
  • 27. maaliskuuta 2008: Croatian Cultural Center (Vancouver, BC, Kanada)
  • 28. maaliskuuta 2008: Commodore Ballroom (Vancouver, BC, Kanada)
  • 29. maaliskuuta 2008: Showbox SoDo (Seattle, Washington, USA)
  • 30. maaliskuuta 2008: Roseland Theatre (Portland, Oregon, USA)
  • 01. huhtikuuta 2008: The Fillmore (San Francisco, Kalifornia, USA)
  • 02. huhtikuuta 2008: The Fillmore (San Francisco, Kalifornia, USA)
  • 05. huhtikuuta 2008: House of Blues (Hollywood, Kalifornia, USA)
  • 06. huhtikuuta 2008: House of Blues (Hollywood, Kalifornia, USA)
  • 07. huhtikuuta 2008: House of Blues (San Diego, Kalifornia, USA)
  • 08. huhtikuuta 2008: Marquee Theatre (Tempe, Arizona, USA)
  • 09. huhtikuuta 2008: House of Blues (Las Vegas, Nevada, USA)
  • 11. huhtikuuta 2008: In The Venue (Salt Lake City, Utah, USA)
  • 12. huhtikuuta 2008: Ogden Theater (Denver, Colorado, USA)
  • 14. huhtikuuta 2008: Sunshine Theater (Albuquerque, New Mexico, USA)
  • 15. huhtikuuta 2008: La Zona Rosa (Austin, Texas, USA)
  • 16. huhtikuuta 2008: Cain’s Ballroom (Tulsa, Oklahoma, USA)
  • 17. huhtikuuta 2008: The Palladium (Dallas, Texas, USA)
  • 18. huhtikuuta 2008: Verizon Wireless Theatre (Houston, Texas, USA)
  • 19. huhtikuuta 2008: House of Blues (New Orleans, Louisiana, USA)
  • 21. huhtikuuta 2008: Revolution (Ft. Lauderdale, Florida, USA)
  • 22. huhtikuuta 2008: House of Blues (Lake Buena Vista, Florida, USA)
  • 23. huhtikuuta 2008: Jannus Landing (St. Petersburg, Florida, USA)
  • 24. huhtikuuta 2008: Tremont Music Hall (Charlotte, North Carolina, USA)
  • 25. huhtikuuta 2008: The Masquerade (Atlanta, Georgia, USA)
  • 26. huhtikuuta 2008: Rams Head Live (Baltimore, Maryland, USA)
  • 27. huhtikuuta 2008: The Palladium (Worcester, Massachusetts, USA)
  • 29. huhtikuuta 2008: Fillmore (Theatre of Living Arts) (Philadelphia, Pennsylvania, USA)
  • 01. toukokuuta 2008: Fillmore (Irving Plaza) (New York, New York, USA)
  • 02. toukokuuta 2008: Fillmore (Irving Plaza) (New York, New York, USA)
  • 03. toukokuuta 2008: Metropolis (Montreal, QC, Kanada)
  • 04. toukokuuta 2008: Koolhaus (Toronto, ON, Kanada)
  • 06. toukokuuta 2008: The Agora Theater (Cleveland, Ohio, USA)
  • 07. toukokuuta 2008: Emerald Theater (Detroit, Michigan, USA)
  • 08. toukokuuta 2008: House of Blues (Chicago, Illinois, USA)
  • 09. toukokuuta 2008: House of Blues (Chicago, Illinois, USA)

Meshuggah on:

  • Jens Kidman (laulu)
  • Fredrik Thordendal (kitarat)
  • Marten Hagstrom (kitarat)
  • Dick Lövgren (basso)
  • Tomas Haake (rummut)

Yhtye perustettiin vuonna 1987 Ruotsin Umeåssa. Ensimmäinen vakiintunut kokoonpano bändillä saatiin voimaan vuoden 1989 puolella, jolloin sen debyytti-EP:llä soitti kitaristi Fredrik Thordendal, basisti Peter Nordin ja vokalisti Jens Kidman. Jälkimmäisen töihin kuului äänihuulten lisäksi myös kitaran kurittaminen.

Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.