Metallimusiikki.net

Metal over Riihimäki 1.11.2008.

  • Julkaistiin torstaina 23.10.2008.
  • Luettu 1033 kertaa
  • Bändit: ,

Lauantaina 1.11. järjestettävä viides Metal over Riihimäki klubi-ilta tarjoaa historiansa toisen ulkomaalaisvieraan, kun lavalle nousee virolaisen doom metallin legenda Taak. Halloween teeman alla järjestettävän illan toinen live-esiintyjä on riihimäkeläinen dark rock–yhtye Vergil.

Taakin uraa voidaan luodata aina 80-luvun loppupuolelle ja tuolloin Mystique-nimellä toimineeseen tallinnalaisyhtyeeseen. Bändistä muodostui 90-luvulle tultaessa Dawn of Gehenna, joka muovasi tyyliänsä pidemmälle Black Sabbath -vaikutteisen vanhakantaisen doom metallin suuntaan. Kuluvan vuosikymmen puolivälin tienoilla yhtye päätti kokeilla kappaleidensa sanoittamista eestinkielellä, joka johti Taak-nimen käyttöönottoon, sekä pian solmittuun levytyssopimukseen tallinnalaisen Nailboard Recordsin kanssa. Kaksi täysimittaista albumia ovat herättäneet kiinnostusta myös Viron rajojen ulkopuolella ja tuoreen “Läbi Halli Kivi” -levytyksen myötä Taak on vieraillut Suomen lisäksi myös muun muassa Liettuan Night of the living Doom -festivaalien pääesiintyjänä.

Illan toinen live-esiintyjä Vergil koostuu muun muassa Saattueen, Let Me Dreamin, Calmsiten, Cordianin ja Medieval Art -yhtyeestä tutuksi tulleista muusikoista. Yhtyeen musiikkia voi luonnehtia dark rockiksi, josta löytyy vaikutteita niin metallimusiikista, kuin tummanpuhuvasta rokistakin. Yhtye valmistautuu parhaillaan debyyttialbuminsa työstöön ja keikalla tullaankin kuulemaan yhtyeen kymmenen vuotta kestäneen uran alkupään materiaalin lisäksi myös täysin tuoreita sävelmiä.

Metal over Riihimäki lauantaina 1.11. Ravintola Escapessa. Tapahtumaan on 18 vuoden ikäraja. Tapahtuman MySpace-sivu löytyy osoitteesta www.myspace.com/metaloverriihimaki.

Taak on:

  • Andres ‘Anz’ Rohula (rummut)
  • Kaido ‘Tsunami’ Tiits (kitara)
  • Urmas J6gi (kitara)
  • Ott ‘Otipowitch’ Oras (basso)
  • Kristjan ‘Christ’ Virma (kosketinsoittimet)
  • Mart Kalvet (laulu)

Vergil on:

  • Mika Musakka (laulu)
  • Antti Ahonen (kitarat)
  • Jani Koskela (kitarat)
  • Jani Loikas (basso)
  • Jari Koskela (kosketinsoittimet)
  • Jukka Penttinen (rummut)
Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin , . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.