Metallimusiikki.net

Mnemic helmikuussa studioon.

  • Julkaistiin maanantaina 05.12.2011.
  • Luettu 1102 kertaa
  • Bändit:

Modernia metallia tekevä Mnemic kertoo lähtevänsä helmikuussa 2012 nauhoittamaan seuraavaa studioalbumiaan pitkäaikaisen ystävänsä ja yhteistyökumppaninsa Tue Madsenin kanssa. Äänityspaikaksi valittiin bändin kotimaassa Tanskassa sijaitseva Antfarm Studios. Äänite, jolla ei ole vielä nimeä, tullaan alustavien suunnitelmien mukaan julkaisemaan ensi vuoden kesäkuussa Nuclear Blast Recordsin kautta. Se tulee olemaan ensimmäinen kiekko, jolla bändin kolme uutta täydennysmiestä soittavat. Yhtye on nimittäin kiinnittänyt kuluvan vuoden varrella kitaristin, basistin ja rumpalin paikkaamaan eronneiden muusikkojen jättämiä virkoja.

Mnemicin kokoonpanosta poistui hiljattain rumpali Brian "Brylle" Rasmussen, kitaristi Rune Stigart sekä bassokitaristi Thomas "Obeast" Koefod. Heidät korvattiin Brian Larsenilla, Victor-Ray Salomonsenilla ja Simone Bertozzilla. Kolme muusikkoa päätti poistua ryhmästä useista eri syistä johtuen. Osalla muusikoista oli henkilökohtaisia syitä ja jopa logistisia vaikeuksia osallistua Mnemicin toimintaan. Uutta pitkäsoittoa tulee seuraamaan laaja kiertue. Tanskalaisyhtyeen toistaiseksi uusin albumi on alkuvuodesta 2010 eri puolilla maailmaa julkaistu "Sons of the System". Se on Mnemicin järjestyksessä neljäs albumi.

Mnemic on:

  • Guillaume Bideau (laulu)
  • Mircea Gabriel Eftemie (kitara)
  • Victor-Ray Salomonsen (kitara)
  • Simone Bertozzi (basso)
  • Brian Larsen (rummut)
Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.