Mnemicissä ovi käy.
- Julkaistiin maanantaina 31.10.2011.
- Luettu 1250 kertaa
- Bändit: mnemic
Tanskalainen melodista metallia ja metalcorea tekevä Mnemic kertoo tämänhetkisen kokoonpanonsa olevan hyvin erilainen kuin mitä se vielä vuosi sitten oli. Soitettuaan vuosikymmenen ajan, bändin jäsenistä osa koki tarpeelliseksi vaihtaa maisemaa ja tehdä elämällään jotain muuta. Ensimmäinen muutos bändin kokoonpanossa koettiin, kun Tomas "Obeast" Koefoed erosi yhtyeestä. Hänet korvattiin italialaisella bassokitaristi Simoni Bertozzilla, joka on jo ehtinyt saada live-esiintymisten myötä kokemusta Mnemicin kanssa soittamisesta. Basistin jälkeen Mnemicistä erosi henkilökohtaisten syiden ja musiikillisten erimielisyyksien vuoksi sekä Brian "Brylle" Rasmussen ja Rune Stigart.
Basisti Tomas Koefoed poistui maalis–huhtikuussa. Rumpali Brian Rasmussen ja kitaristi Rune Stigart häipyivät kuvioista sen jälkeen. Bändin mukaan kuten missä tahansa ihmissuhteessa, myös tällaisessa yhteydessä on erimielisyyksiä, joita ei voi korjata. Sen vuoksi yhtyeeseen jäljelle jääneet muusikot ovat pahoillaan, mutta katsovat rumpalin ja kitaristin vaihtamisen olevan bändille paras ratkaisu. Rasmussen ja Stigart korvattiin Victor-Ray Salomonsenilla ja Brian Larsenilla. Molemmat vaikuttavat tanskalaisessa Vira-yhtyeessä. Kitaristi Mircea Gabriel Eftemien mukaan bändi ei monista syistä johtuen kyennyt aikaisemmalla kokoonpanollaan puhaltamaan yhteen hiileen. Uudistetulla kokoonpanollaan Mnemic pyrkii luomaan studioalbumin vuoden 2012 varrella. Sitä seuraa laaja kiertue.
Mnemic on:
- Guillaume Bideau (laulu)
- Mircea Gabriel Eftemie (kitara)
- Victor-Ray Salomonsen (kitara)
- Simone Bertozzi (basso)
- Brian Larsen (rummut)
Tietoa julkaisusta
Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin mnemic. Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.