Suomalainen pakanametallibändi Moonsorrow tuo Suomeen 23. helmikuuta uuden studioalbuminsa. Odotettu uutukainen ilmestyy eri puolilla Eurooppaa hieman eri päivinä, mutta ennen kotimaista fanikuntaa vain britit saavat levyn, nimeltään “Varjoina Kuljemme Kuolleiden Maassa”, käsiinsä. Spinefarm Recordsin kautta julkaistavaa levyä juhlistetaan 1. huhtikuuta Helsingin Nosturissa järjestettävässä tapahtumassa. Pitkäsoitto koostuu seitsemästä suomenkielisestä biisistä. Niistä kertyy soittoaikaa noin tunnin verran. Kiekko on ennakkotilattavissa Fanzonesta ja Levykauppa Äxästä. Albumin tunnelmista ennakkoon Inferno-lehden blogissa julkaistussa ja myöhemmin myös printtiversiossa ilmestyvässä arvostelussa, jossa albumia kuvaillaan mahtipontiseksi, eeppiseksi ja “jumalattoman uskottavasti pauhaavaksi”.
“Varjoina Kuljemme Kuolleiden Maassa” sisältää metallimusiikin genrerajojen ulkopuolelta vaikutteita folkista, klassisesta rockista ja levyllä suositaan suomeksi laulamista.
Helsinkiläisyhtye on lähdössä maaliskuussa kiertämään Eurooppaa. Pääasiassa Saksanmaalle suuntautuva reissu päättyy maaliskuun lopulla. Sen jälkeen 1.4. yhtye nähdään Helsingin Nosturissa kello 19 maissa.
Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin moonsorrow. Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.