Metallimusiikki.net

Moonspell Napalm Recordsille.

  • Julkaistiin keskiviikkona 21.12.2011.
  • Luettu 995 kertaa
  • Bändit:

Goottimetalliryhmä Moonspell solmi levytyssopimuksen Napalm Recordsin kanssa. Sopimus turvaa keväällä 2012 julkaistavan albumin saattamisen maailmanlaajuisen fanikunnan ulottuville. Levy-yhtiön julkaisemassa tiedotteessa todetaan Napalmille siirtymisen syynä olleen lähinnä se, että kyseessä on levy-yhtiö, joka uskoo bändiin ja joka kunnioittaa Moonspellin tavoitteita. Yhdeksännen Moonspell-studiolevyn yksityiskohtia ei ole vielä paljastettu. Albumin äänitystyö on vielä tällä hetkellä käynnissä. Sen nimessä ovat sanat alkavat kirjaimilla A ja N. Kiekko tulee olemaan seuraaja kahdeksannelle, alkuvuodesta 2008 julkaistulle, "Night Eternal" -levylle. Bändin kotimaassa se kävi kipuamassa korkeimmillaan kansallisen levylistan 3. sijalle.

Yhtye julkaisi "Night Eternal" -albumin jälkeen joulukuussa 2008 DVD-levyn "Lusitanian Metal". Se julkaistiin Century Media Recordsin avulla. Bändin rumpali Mike Gaspar on vihjannut uutukaislätyn musiikillista tyyliä jännittävimmäksi, seksikkäimmäksi, synkimmäksi, raskaimmaksi ja koukuttavimmaksi materiaaliksi, jota yhtye on pitkään aikaan luonut.

Yhtye sai viime vuoden kesällä osakseen omalaatuisen kunnianosoituksen, kun Portugalin postilaitos printtasi "Wolfheart"-albumin kansitaiteen viralliseksi postimerkiksi. Postimerkki on osa laajempaa postimerkkisarjaa, jossa esitellään maan merkittävimpiä rock-hetkiä ja -julkaisuja.

Moonspell on:

  • Fernando Ribeiro (laulu)
  • Ricardo Amorim (kitara)
  • Pedro Paixão (kosketinsoittimet ja kitara)
  • Aires Pereira (basso)
  • Miguel Gaspar (rummut)
Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.