Metallimusiikki.net

My Funeralin "Thrash Destruction" ulos 19.4.2013

  • Julkaistiin lauantaina 23.02.2013.
  • Luettu 1273 kertaa
  • Bändit:

Kuvassa nyrkkirauta, joka verinen ja jonka yllä on My Funeral -logo.Julkaistaan 19.4.2013

Kokoonpano-ongelmista vahvistunut jyväskyläläinen My Funeral julkaisee toisen albuminsa "Thrash Destruction". Albumi julkaistaan 19. huhtikuuta Violent Journey Recordsin kautta. "Thrash Destruction" nauhoitettiin bändin uudessa treenikämpässä, Lutakossa, Tero Kangasmaan toimesta ja levy masteroitiin Studio57:lla.

Yhtyeen basisti–laulaja ja pääasiallinen säveltäjä ja sanoittaja Ilkka Sepponen kertoo: Debyyttialbumin jälkeen meiltä lähti ensiksi kitaristi. Kun uusi löydettiin lähti sitten basistikin. Perseiltiin ja treenailtiin uusia biisejä neljästään. Aika nopeata kävi selväksi, että tartun bassoon ja jatketaan neljällä miehellä. Tällä porukalla bändi syntyi kuin uudelleen ja voisinkin sanoa tämän levyn olevan enemmän debyytti kuin kakkoslevy. Levyltä välittyy se kaljankatkuinen tunne ja tunnelma, mikä meillä treenikselläkin vallitsee.

Jyväskylästä käsin toimiva My Funeral on death/thrash metallia soittava yhtye. Bändin edellinenkin kiekko, vuonna 2010 ilmestynyt "Carnal Obduction", ilmestyi Violent Journey Recordsin avulla. Sitä aikaisemmin yhtyeeltä on valmistunut yksi EP ja kaksi demoa.

"Thrash Destruction" -albumin kappaleet:

  1. Into the Fire
  2. Thrash Winter
  3. Manhunting Season
  4. Thrashman Standing
  5. Alcoholic Madness
  6. Satanic Black Magic
  7. Deathrash till Death
  8. Killing Spree
  9. Slay them All
  10. Thrash Destruction

My Funera on:

  • Ilkka Sepponen (laulu ja basso)
  • Joonas Kiviniemi (kitarat)
  • Aku Korhonen (kitarat)
  • Hannu Sivusuo (rummut)
Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.