Metallimusiikki.net

Myonin uusi single "After It's Gone".

  • Julkaistiin tiistaina 15.03.2011.
  • Luettu 1125 kertaa
  • Bändit:

Ryhmäkuva Myon-bändin kokoonpanoon kuuluvista muusikoista seisomassa hallimaisessa tilassa.Kuvassa Myon vuonna 2011

Melodisen rockin suurlähettiläs Myon julkaisee odotetun uuden ja tarttuvan singlen “After It’s Gone”. Samanaikaisesti sinkkubiisistä julkaistaan myös video, jota kuvattiin Suomen lisäksi Malesiassa ja Venäjällä. Tänä talvena ja keväänä kellot lyövät Myon-aikaa, sillä singleä ja videota seuraa vielä myöhemmin julkaistava kauan odotettu uusi albumi “Vitalworks (Countdown to Ground Zero)”.

Bändi on lunastanut paikkansa maamme musiikkikentällä ja on julkaissut tähän mennessä neljä kansainvälisesti menestyksekästä albumia. Luvassa on jatkoa, kun julkaistaan väkevä ja rautainen uusi Myon-single sekä albumi. Single jaetaan radioasemille välittömästi. Sen kaupallinen julkaisu on 11.5.2011.

Esimakua Myonin uudesta singlestä löytyy juuri julkaistun making of -videon muodossa. YouTubessa julkaistu 8,5-minuuttinen klippi on katseltavissa täältä.

Yhtye julkaisi viime vuoden elokuussa kaksi uutta biisiä digitaalisen musiikin kaupoissa. Kappaleet “Inner Fire” ja “Built by the Distance” julkaistiin 17.8.2010 esimauksi tulevalta, Myonin järjestyksessä viidenneltä, studioalbumilta. Biisikaksikon iTunesista ostaville faneille tarjotaan PDF-formaatissa olevaa kansilehtistä, jossa on grafiikkaa ja kappaleiden sanoitukset. Kappaleet nauhoitettiin Oulussa sijaitsevassa Soundmix-studiossa yhdessä bändin kosketinsoittaja Mika Pohjolan kanssa. Pohjola tuotti Myonin vuonna 2007 ilmestyneen “Frameworks”-levyn.

Myon on:

  • Jukka Nummi (laulu)
  • Jyrki Laiho (kitara)
  • Mika Pohjola (kosketinsoittimet)
  • Keijo Koivikko (basso)
  • Matti Torro (rummut)
Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.