Metallimusiikki.net

myon

Tällä sivulla listataan kaikki yhtyeeseen myon liittyvä aineisto Metallimusiikki.netissä. Tällä sivulla nimittäin listataan kaikki sivustolla julkaistut artikkelit, jotka liittyvät tavalla tai toisella sellaiseen bändiin kuin myon. Tuoreimmat bändiin kytketyt julkaisut löytyvät sivun yläosasta ja vastaavasti vanhimmat sivun alaosasta. Hakemistosivulla ei välttämättä listata ihan kaikkea tagiin myon liittyvää informaatiota, joten käyttämällä Metallimusiikki.netin hakukonetta voit löytää uusia artikkeleita samasta aiheesta.

Myonin uusi single ja musiikkivideo "Call Of The Senses".

  • Julkaistiin keskiviikkona 28.12.2011.
  • Kommentointi suljettu
  • Luettu 5919 kertaa
  • Bändit:

Myon vie rockin takaisin juurilleen, puhuttelevalla ja adrenaliininhakuisella tavalla, "Call of The Senses" singlen ja kohua herättäneen musiikkivideon myötä, joka on jo saanut laajaa kansainvälistä huomiota. Biisi kertoo äärimmäisestä adrenaliininhakuisuudesta, eli halusimme, että videokin kuvastaa mitä äärimmäisyyksien kokeminen voi olla, toteaa bändin keulahahmo Mika Pohjola. Videolla esiintyy Hustlerin kannessakin nähty Kimberly Knox, eli Veera Julia Ikkala, joka rakentaa uraansa myös laulajana.

Lue koko julkaisu…

Myonilta single ja video biisiin "After It's gone".

  • Julkaistiin keskiviikkona 22.06.2011.
  • Kommentointi suljettu
  • Luettu 1127 kertaa
  • Bändit:

Oulusta kotoisin oleva Myon (www.myonmusic.com) uutisoi nyt julkaisseensa musiikkivideon ja singlensä, kappaleen "After It’s gone". Yhtyeen mukaan tämä singlelohkaisu todistaa kuinka Myonissa on kyse jatkuvasta musiikillisesta kehityksestä, uniikista soundista ja samanlaisista biiseistä, joita yhtye on rokkirintamalle tuonut vuodesta 1995. Kolmen minuutin pituisen videoklipin voi käydä katsomassa YouTubesta. Sinkkukappale julkaistiin toukokuussa 2011. Se on tilattavissa esimerkiksi iTunesista. "After It’s gone" ja muita Myonin valittuja paloja on ladattu myös bändin MySpace-sivuille.

Lue koko julkaisu…

Myonin uusi single "After It's Gone".

  • Julkaistiin tiistaina 15.03.2011.
  • Kommentointi suljettu
  • Luettu 1126 kertaa
  • Bändit:

Ryhmäkuva Myon-bändin kokoonpanoon kuuluvista muusikoista seisomassa hallimaisessa tilassa.Kuvassa Myon vuonna 2011

Melodisen rockin suurlähettiläs Myon (www.myonmusic.com) julkaisee odotetun uuden ja tarttuvan singlen "After It’s Gone". Samanaikaisesti sinkkubiisistä julkaistaan myös video, jota kuvattiin Suomen lisäksi Malesiassa ja Venäjällä. Tänä talvena ja keväänä kellot lyövät Myon-aikaa, sillä singleä ja videota seuraa vielä myöhemmin julkaistava kauan odotettu uusi albumi "Vitalworks (Countdown to Ground Zero)".

Bändi on lunastanut paikkansa maamme musiikkikentällä ja on julkaissut tähän mennessä neljä kansainvälisesti menestyksekästä albumia. Luvassa on jatkoa, kun julkaistaan väkevä ja rautainen uusi Myon-single sekä albumi. Single jaetaan radioasemille välittömästi. Sen kaupallinen julkaisu on 11.5.2011.

Lue koko julkaisu…

Myonilta uusi video ja biisi.

  • Julkaistiin perjantaina 10.12.2010.
  • Kommentointi suljettu
  • Luettu 920 kertaa
  • Bändit:

Myon (www.myonmusic.com) on saanut valmiiksi musiikkivideon "Inner Fire" -singlen kanssa yhtä aikaa julkaistuun "Built By The Distance" -kappaleeseen. Tv-sarja 24:n tyylinen, vahvasti ajatuksia herättävä visuaalinen maailma kuvittaa kappaleen ajankohtaista sanomaa, ja tuo samalla esille Myonin vakavamman puolen. Yhtye onkin ilmaissut tyytyväisyytensä videoon toteamalla että vasta nyt ensimmäistä kertaa Myonin musiikillinen ja visuaalinen ilmaisu kohtaa tavalla, jonka voi täysin allekirjoittaa. Video on katsottavissa yhtyeen kotisivujen lisäksi myös YouTubesta. "Built By The Distance" -video tulee olemaan myös ladattavissa "Inner Fire" -singlen ohessa iTunes Storesta.

Lue koko julkaisu…

Myonilta uusi single 20.8.2010.

  • Julkaistiin keskiviikkona 18.08.2010.
  • Kommentointi suljettu
  • Luettu 1085 kertaa
  • Bändit:

Download-single "Inner Fire / Built by the Distance" julkaistaan digitaalisissa musiikkikaupoissa 20.8.2010. Julkaisupäivämäärä saattaa vaihdella musiikkikauppojen käsittelyajoista riippuen. Single on ensimmäinen julkaisu tulevalta Myonin viidenneltä studioalbumilta "Vitalworks" (Countdown to Ground Zero)".

Radioversiolla on mukana Myonin tulkinta Foreigner-yhtyeen vuoden 1984 superhitistä "That Was Yesterday", jonka Myon tuo alkuperäistä versiota kunnioittaen tähän päivään. Radioversiolta löytyy myös pop/dance-henkinen remix-versio "Built by the Distance" -biisistä, jonka tuotannosta vastaa Suomi-hiphopin ykkösmies Panama Rayo. Remix-versiolla laulaa Katja Sutela, joka on yksi Suomen lupaavimmista uusista soul-laulajista. Nettisinglen täydentää "Built by the Distance" -kappaleesta tehty musiikkivideo.

Lue koko julkaisu…