Metallimusiikki.net

Nemhain: "From The Ashes".

  • Julkaistiin keskiviikkona 13.01.2010.
  • Luettu 906 kertaa
  • Bändit:

Nemhaimin albumin "From The Ashes" etukannessa näkyy alastoman naisen selkänahka. Nahkaan on tikattu tatuointi, jossa lukee Nemhainin nimi jonkinlaisen mustan sydämen sisällä. Sydämen ympärillä sulkasiivet. Kuvan alaosassa näkyy haalein vaalein kirjaimin Julkaistaan 22.1.2010

Englannin Nemhain julkaisee nyt lopultakin ensimmäisen albuminsa, kiekon “From The Ashes”, perjantaina 22. tammikuuta Tiefdruck-Musikin kautta. Levy-yhtiötä edustava Daniel Heerdmann kertoo yrityksen etsineen jo kauan Nemhainin kaltaista rokkaavaa metallibändiä. Tiefrduck-Musik kiinnostui brittibändistä oitis kuultuaan sen kappaleen “ANA”. Levytyssopimuksen nimet kirjoitettiin verellä. Albumin ilmestyttyä Nemhain lähtee helmikuusa keikkailemaan Saksaan yhdessä Die So Fluidin ja Black Sonicin kanssa. Debyyttialbumi oli tarkoitus elokuussa 2009 tehtyjen suunnitelmien mukaan julkaista lokakuussa samana vuonna CD:nä ja digitaalisessa muodossa. Äänitteeltä lohkaistiin ensimmäinen single syyskuussa kappaleest “Second Skin”. Singlen voi käydä kuuntelemassa Nemhainin MySpace-sivuilla.

Nemhainin joukot julkaisivat aikaisemmin singlekappaleesta “Second Skin” musiikkivideon. Videoklippi kuvattiin viime vuoden tammikuussa Lontoon länsiosissa sijaitsevassa studiossa. Singlekappale on alunperin cover The Gits -yhtyeen samannimisestä kappaleesta. The Gits on merkittävimpiä 1990-luvun alun rock-ryhmiä Yhdysvaltojen Seattlesta. Nemhain on aikaisemminkin tulkinnut muiden bändien luomaa musiikkia tekemällä coverin kappaleesta “Die, Die My Darling”. Kyseinen biisi kuuluu punk-bändi Misfitsille, mutta samaisen viisun teki toden teolla tunnetuksi Metallica, joka coveroi kappaleen vuonna 1998 “Garage Inc.” -albumillaan.

“From the Ashes” -albumin kappaleet:

  1. From The Ashes
  2. ANA
  3. Clear My Eyes
  4. Second Skin
  5. Girls Like Honey
  6. Dirty Weekend
  7. Jane Doe #1
  8. Heroin Child
  9. Mr Bronson
  10. Babylonia
  11. The Filth And The Fury
  12. Speed Queen

Brittibändi ilmoitti edellisen vuoden keväällä debyyttialbuminsa nimeksi annetun “From The Arena“. Levyn nimen kirjoitusasua muutettiin syksymmällä nykyiseen muotoon.

Nemhain on:

  • Amber Erlandsson (laulu)
  • Lakis Kyriacou (kitara)
  • Sam Astley (kitara)
  • Lisa Dickinson (basso ja laulu)
  • Adrian Erlandsson (rummut)

Nemhainin riveissä seisova ruotsalainen Adrian Erlandsson on entinen At The Gatesin, The Hauntedin ja Cradle Of Filthin rumpali. Amber Erlandsson on aikaisemmin toiminut Cradle Of Filthin lavaesiintyjänä. Nainen on lisäksi malli ja tehnyt töitä COF:n ohessa Godheadille, Murderdollsille ja suomalaiselle HIM-yhtyeelle.

Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.