Metallimusiikki.net

Nomad: "Transmigration of Consciousness".

  • Julkaistiin keskiviikkona 16.02.2011.
  • Luettu 878 kertaa
  • Bändit:

Piirros vanhanaikaisesta viikinkihenkisestä laivasta seilaamassa suurten tyrskyjen halki. Laiva näyttää autiolta ja rähjäiseltä.Julkaistaan 21.3.2011

Death metallia tekevä Nomad on vihdoin saanut uuden studioalbumin valmiiksi ja julkaisukuntoon. Behemothin Kitaristi Patryk Dominik Sztyberillä tähditetty metalliryhmä aikoo julkaista ensi kuukauden 21. päivä studiosoittonsa “Transmigration of Consciousness”. Parin vuoden ajan työstettävänä ollut albumi äänitettiin Puolassa Hendrix Studion uumenissa Arek Malczewskin valvonnassa. Puolalaisbändi kertoo uutukaisalbuminsa sisältävän yhteensä kahdeksan sellaista kuolonmetallikappaletta, jotka ovat ultraraskaita ja hienostuneita. Levyllä kuullaan lisäksi intro ja outro, joiden kerrotaan hahmottelevan massiivista tuomiopäivämeininkiä. Ohessa näkyvästä kansitaiteesta on kiittäminen Michael “Xaay” Lorancia.

“Nomadin uutukaiskiekko aiotaan rykäistä korville sekä CD- että LP-formaatissa. Vinyylinä kiekko ilmestyy kappalemäärältään rajoitettuna 12-tuumaisena painoksena.

“Transmigration Of Consciousness” -albumin kappaleet:

  1. Intro — Are You Ready…
  2. The Demon’s Breath
  3. Intro
  4. Dazzling Black
  5. Intro
  6. Identity With Personification
  7. Intro
  8. Pearl Evil
  9. Intro
  10. Abyss Of Meditation
  11. Intro
  12. Flames Of Tomorrow
  13. Intro
  14. Raised Irony
  15. Intro
  16. Four Percent Of Hate
  17. Outro

Nomad on:

  • Bleyzabel Balberith (laulu)
  • Patrick Seth Bilmorgh (kitara)
  • Nameless Immenus (kitara)
  • Hydrant Hydrousus (basso)
  • Domin Dominus (rummut)

Yhtye perustettiin vuonna 1994. Pari vuotta sen jälkeen ryhmä nauhoitti uransa ensimmäisen demoasteisen kasetin, nimeltään “Disorder”. Sitä seurasi debyyttialbumi “The Tail of Substance” vuonna 1997. Metallibändin toistaiseksi uusinta uutta edustaa alun alkaen vuonna 2007 julkaistu “The Independence of Observation Choice”. Samasta teoksesta tehtiin paria vuotta myöhemmin uusintapainos kahden eri tahon toimesta.

Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.