Metallimusiikki.net

Novembre: "The Blue".

  • Julkaistiin tiistaina 25.09.2007.
  • Luettu 893 kertaa
  • Bändit:

Kolme mustiin pukeutunutta Novembre-bändin miestä sinisävyistä koristeellista seinää tai verhoa vasten. Yksi etummaisena oikeassa alakulmassa sohvalla lojuva mies on parrakas. Muut kaksi miestä seisovat. Heistä jokaisella pitkät mustat hiukset.Roomalainen metallibändi

Italialainen Novembre uutisoi julkaisevansa uuden “The Blue” -nimisen albumin Peaceville Recordsin kautta marraskuun 5. päivä. Kiekko äänitettiin täällä Suomen suunnalla helsinkiläisessä Finnvox Studiossa tuottaja Mikko Karmilan avustuksella. Karmilahan on uransa aikana tehnyt töitä lukuisten maineikkaiden metalliyhtyiden kanssa, joista mainittavia ovat mm. kotimaiset Sentenced, Nightwish ja Amorphis. Novembren tuorein albumi näillä hetkillä on bändin viime vuonna julkaisema “Materia”. Se julkaistiin Peaceville-levymerkin kautta, jota aikaisemmin vuoden 2002 paikkeilla “Dreams d’Azur” -albumi ilmestyi Century Media Recordsin tuuppaamana.

“The Blue” -albumin kappaleet:

  1. Aenemia
  2. Triesteitaliana
  3. Cobalt of March
  4. Bluecracy
  5. Architheme
  6. Nascence
  7. Iridescence
  8. Sound Odyssey
  9. Cantus Christi
  10. Zenith
  11. Argentic
  12. Deorbit

Bändi uutisoi toukokuussa uuden “The Blue” -albumin äänitystöiden jyskyttävän eteenpäin kuin höyryjuna. Tuohon aikaan yhtye oli saanut lähes valmiiksi jo tusinan verran biisejä. Sen jälkeen he kaavailivat uutta reissua Suomeen, jotta kiekon rytmikitarat sekä miksausvaihe saataisiin vietyä päätökseen.

Novembre on:

  • Carmelo Orlando (kitarat ja laulu)
  • Giuseppe Orlando (rummut)
  • Massimiliano Pagliuso (kitara)

Veljekset Carmelo (kitarat ja laulu) ja Giuseppe (rummut) perustivat syyskuussa 1990 Catacomb-nimisen metallibändi. Vuotta myöhemmin marraskuussa he julkaisivat ensimmäisen demonsa, joka on nimeltään “Unreal”. Sen äänimaailman bändi itsekin tunnustaa olevan ala-arvoinen, mutta demo sai kuitenkin kiinnostusta osakseen death metal -genren ystävien keskuudessa.

Demoa seurasi 7”–EP, nimeltään “The Return Of The Ark”, vuoden 1993 alussa. Kiekko julkaistiin Sacra Sindone Recordsin kautta. Kiekon musiikillinen tyyli sekoitti gootti– ja doom–vaikutteita keskenään klassisen musiikin elementteihin. Kiekko sai underground–tasolla huomiota osakseen kansainväliselläkin tasolla.

Miehet nimesivät tässä vaiheessa bändin uudelleen. Novembre syntyi. Nimenvaihdos päätettiin tehdä, sillä yhtyeen musiikillinen tyyli ei enää vastannut bändin nimen luomia mielikuvia. Sen jälkeen ryhmä solmi sopimuksen Polyphemus Recordsin kanssa. He äänittivät syksyllä 1994 debyyttialbuminsa “Wish I Could Dream It Again…” Unisound Studioiden syövereissä.

Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.