Metallimusiikki.net

Pain of Salvation: "Road Salt Two".

"Road Salt Two" -albumin etukannessa musta pohjaväri ja sitä vasten useiden ihmisten naamavärkit sommiteltu keskelle kuvaa varjojen ympäröimiksi.Julkaistaan 26.9.2011

Ruotsalainen progemetalliryhmä Pain of Salvation kertoo viime vuonna ilmestyneen “Road Salt One” -albuminsa saavan jo nyt seuraa kun “Road Salt Two” tullaan julkaisemaan täällä Euroopan alueella 26.9. ja 11.10.2011 Pohjois-Amerikan markkinoilla InsideOut Musicin avustamana. Tämä veteraanitason saavuttanut bändi on Daniel Gildenlöwin vuonna 1984 alun perin perustama bändi. Yhtye nimettiin vast’ikään Opetin aisapariksi sen tulevalle pitkäkestoiselle Euroopan-kiertueelle. Reissu sisältää keikan myös täällä Suomessa. Bändit nähdään Helsingin Jäähallissa 6. joulukuuta, jolloin vietetään Suomen itsenäisyyspäivää. Pain of Salvationin keikkaputki ulottuu lisäksi myöhempään tulevaisuuteen — myöhemmillä kiertuepäivämäärillä Pain of Salvationia tukee suomalainen Von Hertzen Brothers.

“Road Salt Two” tulee olemaan bändin järjestyksessä kahdeksas täyspitkä levy. Yhtye on uransa varrella tavannut julkaista konseptialbumeja. Tämänkertaisen levyn yksityiskohtia ei tähän mennessä ole paljastettu. Daniel Gildenlöw on tosin vihjannut, että edelliseen albumiin verrattuna uusi kiekko on synkempi.

“Road Salt Two” -albumin kappaleet:

  1. Road Salt Theme
  2. Softly She Cries
  3. Conditioned
  4. Healing Now
  5. To The Shoreline
  6. Eleven
  7. 1979
  8. The Deeper Cut
  9. Mortar Grind
  10. Through The Distance
  11. The Physics Of Gridlock
  12. End Credits

Pain of Salvation on:

  • Daniel Gildenlöw (laulu ja kitara)
  • Johan Hallgren (laulu ja kitara)
  • Fredrik Hermansson (kosketinsoittimet ja laulu)
  • Leo Margarit (rummut ja laulu)
Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.