Metallimusiikki.net

Pantheon I helmikuussa 2010. Kuvan otti Espen Krukhaug.Pantheon I helmikuussa 2010. Kuvan otti Espen Krukhaug.

Pantheon I esituotantovaiheessa.

  • Julkaistiin tiistaina 19.10.2010.
  • Luettu 1024 kertaa
  • Bändit:

Norjalainen black/death metallia tekevä Pantheon I tiedottaa työstävänsä seuraavan studioalbuminsa biisiaineistoa hoitamalla esituotantovaihetta päiväjärjestyksessä. Samalla yhtye hakee uutta laulajaa, jotta Andrè Kvebek voisi keskittyä laulamisen sijaan yksinomaan kitaran soittamiseen. Yhtyeellä on tällä hetkellä valmiina 13 uutta biisiä. Niitä ei vielä aiota esitellä yleisölle, mutta bändi tietää kertoa jo nyt niissä kuultavan eräitä odotuksen arvoisia yllätyksiä. Bändi aikoo lähteä joulukuussa kiertämään Saksaa yhdessä Trollfestin kanssa. Tukijoukkoina Saksan-kiertueella nähdään Unlight ja Finsterforst sekä joitakin paikallisia metallibändejä.

Pantheon I pyrkii poimimaan lupaavien laulajaehdokkaiden joukosta parhaan henkilön mahdollisimman nopeasti voidakseen käyttää häntä seuraavan studioalbumin äänityshommissa. Bändi onkin esituotantotöiden ohessa kuunnellut useita laulajakandidaattien lähettämiä demoja ja järjestänyt koe-esiintymisiä. Laulajaksi tullaan valitsemaan sellainen henkilö, joka kykenee puhumaan sekä laulamaan sujuvasti englanniksi ja norjaksi. Lisäksi vokalistin on kyettävä hoitamaan puhdasta ja murinalaulua, sekä osallistumaan bänditreeneihin Norjan Oslossa säännöllisesti.

Bändi ilmoitti elokuun alussa vokalistin etsimisen alkamisesta. Ilmoituksen tekemisen aikoihin Pantheon I oli jo saanut sävellettyä kaiken seuraavalle albumille nauhoitettavan musiikkimateriaalin. Albumi aiotaan nauhoittaa ennen kuluvan vuoden päättymistä.

Loppuvuodesta 2002 perustettu Pantheon I toimii Norjan pääkaupungissa Oslossa. Yhtye nähtiin tammikuussa 2009 kiertämässä Suomea yhdessä Keep Of Kalessinin kanssa. Bändin järjestyksessä kolmas studioalbumi, levy nimeltään “Worlds I Create“, ilmestyi saman vuoden heinäkuussa Candlelight Recordsin kautta.

Pantheon I on:

  • Andrè Kvebek (kitara)
  • John Sagstad (kitara)
  • Live Julianne (sello)
  • Tor Stavenes (basso)
  • Mads G (rummut)
Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.