Metallimusiikki.net

Pantheon I: "Worlds I Create".

  • Julkaistiin keskiviikkona 18.02.2009.
  • Luettu 1033 kertaa
  • Bändit:

Norjan pääkaupungista, Oslosta, kotoisin oleva Pantheon I paljasti studioalbuminsa “Worlds I Create” kappalelistan ja julkaosupäivämäärän. Yhtyeen antamien tietojen mukaan kiekolla kuullaan kahdeksan kappaletta. Albumi aiotaan julkaista Candlelight Recordsin kautta kesäkuun ensimmäisenä päivänä. Extreme metal -kopla aloitti albumin nauhoittamisen äskettäin Strand Studion syövereissä. Tähän mennessä levyn laulu– ja selloraidat on purkitettu, mutta kaikkien muiden instrumenttien osalta työvaiheet on jo hoidettu pois päiväjärjestyksestä. Ennen albumin ilmestymistä norjalaiskopla kurittaa Inferno Festival 2009:n yhteydessä maanmiehiään 10. huhtikuuta. Festivaalia vietetään Oslossa.

Pantheon I ryhtyi nauhoittelemaan uusinta “Worlds I Create” -nimistä luomustaan 26. tammikuuta. Tammikuun lopussa ryhmän sisällä tapahtui muutos elävässä voimassa, kun rumpalina aikaisemmin toiminut Dan Theobald päätettiin korvata uudella pellinpaukuttajalla. Pantheon I:n uusi rumpali tunnetaan The Allseeing I -yhtyeestäkin — hän on Mads Guldbekkhei. Edelliselle rumpalillaan bändi toivottaa hyvää jatkoa. Theobald soitti viimeiset keikkansa Pantheon I:n jäsenenä täällä Suomessa. Yhtyehän osallistui Keep Of Kalessinin tukemiseen pahamaineista Frostbite-festivaalia markkinoinneen keikkakiertueen merkeissä. Pantheon I:n joukojen mukaan kyseinen kiertue Suomessa oli yksi hauskimmista ja alkoholipitoisimmista seikkailuista kuunaan. Metallibändiin värvätty rumpali Mats Guldbekkhei soittaa uudella “Worlds I Create” -albumilla rumpuja kaikissa levyn kappaleissa. Pantheon I:n tekemä minikiertue Suomessa soitettiin yhdessä Keep Of Kalessinin ja kotimaisten Enochian Crescentin sekä Coprolithin joukkojen kanssa lokakuun aikana.

“Worlds I Create” -albumin kappaleet:

  • Written In Sand
  • Defile The Trinity
  • Bannlyst
  • Serpent Christ
  • Ascending
  • Myself Above All
  • The Last Stand
  • Burn The Cross

“Worlds I Create” on seuraaja huhtikuussa 2007 Candlelight Recordsin voimin esiin tuodulle albumille “The Wanderer and His Shadow“. Kiekko ilmestyi Yhdysvalloissa saman vuoden toukokuussa. Kyseinen pitkäsoitto sisältää noin 40 minuuttia metallimusiikkia, jotka nauhoitettiin sekä miksattiin Nye Losjen -studioilla Christian Wiben haukankatseen alla. Nye Losjenin studio sijaitsee Norjan Sofiemyrissä. Pantheon I kutsui albumille vierailemaan kappaleesen “Comign to an End” Solefaldin vokalisti Lazarene Nedlandin. Kappaleessa “Chaos Incarnate” kuullaan vuorostaan Negorato-ryhmän kokoonpanossa vaikuttavaa Nachtgarmia. Myös Pantheon I:n ex-jäsen, Gunhild, soittaa viulua biisissä “Where Angels Burn”.

Pantheon I on:

  • Andrè (laulu ja kitara)
  • Sagstad (kitara)
  • TRS (basso)
  • Julianne (sello live-esiintymisissä)
  • Mads Guldbekkhei (rummut)
Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.