Metallimusiikki.net

Paragon: "Screenslaves".

  • Julkaistiin keskiviikkona 24.09.2008.
  • Luettu 888 kertaa
  • Bändit:

Paragon-bändistä otettu valokuva. Kuvassa näkyy suurta ovea tai porttia vasten viisi mustiin pukeutunutta hevimiestä. Osalla nahkavaatteet yllään, osalla pitkät hiukset. Kaikki ovat sukupuoleltaan miehiä.Paragon vuonna 2008

Saksalainen, hampurilainen, power metallia kirnuava Paragon uutisoi nimenneensä uusimman pitkäsoittonsa ja päättäneen tituleerata opusta yksinkertaisesti nimellä “Screenslaves”. Se aiotaan julkaista Massacre Recordsin kautta 14. marraskuuta 2008. Opuksen tuottajana bändi käytti entistä Grave Diggerin ja nykyistä Rebellionin jäsentä, nimeltään Uwe Lullista. Uusi albumi nauhoitettiin Frankfurtissa sijaitsevassa Black Solaris Studiossa. “Screenslaves” on seuraaja yhtyeen kesäkuussa 2007 Remedy Recordsin kautta irti laskemalle “Forgotten Prophecies” -levylle.

Saksalaisbändi uutisoi kesäkuun ensimmäisellä viikolla tekevänsä cover-version poikabändi Backstreet Boysin hittikappaleesta “Larger Than Life”. Kyseinen kappale sisältyy uuden albumin kappalelistalle. Lisäksi marraskuinen “Screenslaves”-levyn digipak-painos sisältää musiikkivideon albumin nimikkokappaleesta.

Paragon arveli kesäkuun alussa julkaisevansa “Screenslaves”-levyn lokakuussa 2008. Aikaisemmin kesällä, nimittäin 25. heinäkuuta, bändi julkaisi EP-levyn “Largen Than Life”, joka sisältää nimensä mukaisesti Paragonin vääntämän cover-kappaleen BB:n biisistä. EP sisältää lisäksi Slayerin kappaleesta “Die By The Sword” tehdyn mukaelman, uuden albumin nimikkokappaleen, pari live-esiintymisestä nauhoitettua värssyä ja musiikkivideon “Larger Than Life” -kappaleesta.

“Screenslaves”-albumin kappaleet:

  1. Hellgore
  2. Disconnected
  3. Entombed
  4. Screenslaves
  5. Bloodfeast
  6. The Blade In The Dark
  7. Death Next Door
  8. The Killing Hand
  9. Waxworks
  10. Larger Than Life (Backstreet Boys -cover)
  11. L’ Eredita

Bändin pitkäaikainen bassonikkari Jan Bünning päätti erota yhtyeestä edellisen vuoden alussa vietyään päätökseen urakkansa “Forgotten Prophecies” -levyn osalta. Basisti päätti erota musiikillisten erimielisyyksien vuoksi. Bünning korvattiin myöhemmin Dirk Seifertillä.

Yhtye esiintyy 18. lokakuuta Metal Rage Festin lavalla Ranskan Selestatissa. Keikkalavalla nähdään myös Rebellion, Mystery, Blue, Abandoned ja Lonewolf. Marraskuussa 7. päivä Paragon marssii kotimaassaan Planet Alseniin esiintymään

Paragon on:

  • Andreas Babuschkin (laulu)
  • Martin Christian (kitara ja taustalaulu)
  • Günny Kruse (kitara ja taustalaulu)
  • Dirk Seifert (basso)
  • Christian Gripp (rummut)

Yhtye perustettiin biisintekijä Martin Christianin toimesta vuonna 1991. Ensimmäisen kerran Paragonin musiikkia kuultiin demoäänitteellä “Maelstrom of Decline” vuoden 1992 tienoilla. Ensimmäisen studioalbumin yhtye toi esiin vuonna 1995. Debyyttialbumin nimi on “World of Sin”. Se julkaistiin Tricolor Musicin kautta.

Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.