Poisonblack uutisoi studiosta.
- Julkaistiin keskiviikkona 02.01.2008.
- Luettu 1474 kertaa
- Bändit: poisonblack, sentenced
Kuva: Toni Härkönen
Suomalainen Poisonblack hehkuttaa astuneensa hiljattain oululaisen Soundmix Studion tiloihin. Kotikaupungissaan äänitystöiden kanssa piehtaroiva rytmiryhmä äänittää albumia tuottaja Kari Vähäkuopuksen kanssa. Uuden levyn nimeksi bändi kertoo valinneensa “A Dead Heavy Day”. Ryhmän kitarasankari Janne Markus tilittää bändin saaneen äänitettyä jo nyt kaikki rummut, rytmikitarat ja basso-osuudet. Uusi musiikkimateriaali kuulostaa miehen mukaan aivan mahtavalta. Myös Poisonblackin rumputulivastaava Tarmo Kanerva on kommentoinut seuraavan pitkäsoiton tarjoavan kuuntelijalle osittain hyvin melodisia biisejä, mutta toisaalta raskemmat osuudet ovat painavampia kuin koskaan aikaisemmin.
Tarmo Kanervan mukaan fanien ei tarvitse pelätä dramaattisia muutoksia tapahtuneen bändin musiikillisessa linjauksessa — seuraavakin opus on tyypillisellä Poisonblack-soundilla varustettu. Osa biiseistä on kuitenkin raskaampaa rähinää kuin mikään bändin aikaisemmin luoma materiaali.
Yhtye kipusi täällä Suomessa albumilitsalla sijalle n:o 2 uusimmalla “Lust Stained Despair” -kiekollaan. Tämä tapahtui viime vuoden puolella kiekon ilmestyttyä. “Lust Stained Despair” on seuraaja bändin vuonna 2003 julkaisemalle debyyttialbumille “Escapexstacy”.
“Lust Stained Despair” -albumin kappaleet:
- Nothing Else Remains
- Hollow Be My Name
- The Darkest Lie
- Rush
- Nail
- Raivotar
- Soul In Flames
- Pain Becomes Me
- Never Enough
- Love Controlled Despair
- The Living Dead
- Bleeding Into You (rajoitetun digipak-version bonuskappale)
Poisonblack on:
- Ville Laihiala (laulu ja kitara)
- Janne Markus (kitara)
- Marco Sneck (kosketinsoittimet)
- Antti Remes (basso)
- Tarmo Kanerva (rummut)
Tietoa julkaisusta
Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin poisonblack, sentenced. Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.