Posthum: "Lights Out"
- Julkaistiin tiistaina 31.07.2012.
- Luettu 934 kertaa
- Bändit: posthuman
Julkaistaan 21.9.2012
Norjalainen kolmesta muusikosta koostuva Posthum tiedottaa Indie Recordingsin välityksellä julkistavansa "Lights Out" -albumin 21. syyskuuta 2012. Oikealla puolella näkyy sen kansitaiteeksi varattu kuva. Posthumin väki solmi levytyssopimuksen maanmiestensä kanssa ja kertoo olevansa erittäin ylpeä luomuksestaan. Bändi on uurastanut levynsä eteen pitkään ja hartaasti. Lopputuloksena on juuri sellainen äänite kuin muusikot haluavat sen olevan: tunnelmallinen ja aavemainen, melankolinen, aggressiivinen ja progressiivinen. Posthum hakee biisiensä sanoituksiin innoitusta luonnosta, unista, painajaisista, ihmisluonnosta ja kaupallisesta maailmasta. Metallibändi arvelee etenkin varhaisen Alcestin tai Enslavedin fanien mieltyvän siihen. Bändin debyyttialbumi "Posthum" ilmestyi pari vuotta sitten. Sen ilmestyttyä yhtye pääsi soittamaan Euroopan-kiertueen Satyriconin ja Ruotsin Shiningin kanssa.
"Light Out" -albumin valmistuttua yhtye teki luettelon niistä levy-yhtiöistä, jotka he mieltävät kiinnostaviksi. Indie Recordingsin kerrotaan olleen tuon listan kärjessä. Bändi perustettiin vuonna 2004. Vuotta myöhemmin siltä ilmestyi ensimmäinen demo. Kolmen vuoden ajan työstettävänä ollut debyyttialbumi julkaistiin huhtikuussa 2009 Folter Recordsin kautta.
"Lights Out" -albumin kappaleet:
- Untame
- Leave It All To Burn
- Scarecrow
- Red
- Absence
- Resiliant
- Down In Blood
- Summoned At Night
- Afterglow
- Lights Out
Posthum on:
- Jon (laulu, kitara ja basso)
- Martin (kitara ja basso)
- Morten (rummut)
Tietoa julkaisusta
Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin posthuman. Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.