Metallimusiikki.net

Pressure Points julkaisee tammikuussa esikoisensa.

  • Julkaistiin perjantaina 11.12.2009.
  • Luettu 1159 kertaa
  • Bändit:

Mustaa taustaa vasten jonkinlainen läjä rättejä, riepuja ja lunttuja, joista ei voi sanoa juurikaan muuta kuin, että niiden väritys on vihertävää ja harmaata. Kuvan yläosassa Pressure Pointsin logo vitivalkoisella värillä. Kuvan alaosassa hyvin pienellä pJulkaistaan 15.1.2010

Pohjoismaista progressiivisen metallin rantaviivaa kulkeva heinolalainen Pressure Points julkaisee esikoisensa 15. tammikuuta 2010. Kokopitkän mestariteoksen “Remorses to Remember” julkaisee Firebox Records Suomen lisäksi ympäri maailmaa 29. tammikuuta 2010. Levy löytyy siis kauppojen hyllyiltä 15.1.2010 ja sen voi jo nyt tilata CD:n muodossa ennakkoon Fireboxin tai Levykauppa X:n kotisivuilta, jolloin se toimitetaan kotiovelle julkaisupäivänä! Bändin MySpacessa on kuunneltavissa albumin kappaleet “Atonement” ja “Edge of Endurance”. Lisäksi tulevan albumin tyyliin voi tutustua livenä Jyväskylän Infernossa, Helsingin Bar Bäkkärissä ja Tampereen Infernossa tammikuun alussa, jolloin albumille järjestetään näissä paikoissa ennakkokuuntelutilaisuudet.

“Remorses to Remember” -albumin kappaleet:

  1. Atonement
  2. Temptation for Hate
  3. Edge of Endurance
  4. Calm
  5. The Past Within
  6. Out of Sync
  7. Grand Delusion

Yhtyeen keikat 6. ja 7. helmikuuta Oulussa koetaan yhdessä Insomniumin kanssa. Synestesia esiintyy Pressute Pointsin seurassa 26.3. ja 27.3., jolloin paikalla myös Sinister Creation. Huhtikuun alussa Kuopiossa Pressure Pointsin kanssa yleisöä löylyttää Eternal Tears of Sorrow. Toukokuun 15. päivä Tampereella esiintyy Onslaught ja 1349.

Pressure Points esiintyy:

  • 4. helmikuuta 2010: Semifinal (Helsinki)
  • 6. helmikuuta 2010: Nuclear Nightclub (Oulu)
  • 7. helmikuuta 2010: Nuclear Nightclub (Oulu)
  • 26. maaliskuuta 2010: Baarikaappi (Pori)
  • 27. maaliskuuta 2010: TVO (Turku)
  • 4. huhtikuuta 2010: Henry’s Pub (Kuopio)
  • 15. toukokuuta 2010: Masters of Metal (Tampere)

Pressure Points on:

  • Kari Olli (laulu ja kitarat)
  • Juho Suortti (kitarat)
  • Veli-Matti Kyllönen (kosketinsoittimet)
  • Janne Parikka (basso)
  • Vili Auvinen (rummut)
Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.