Metallimusiikki.net

Primordial: H-hetki on lähellä.

  • Julkaistiin perjantaina 09.11.2007.
  • Luettu 1460 kertaa
  • Bändit:

Mustavalkoinen promokuva Primordial-bändin jäsenistä, jotka seisovat valkoista taivasta vasten jonkinlaisella niityllä tai muurin vieressä. Miehillä on yllään mustat tai tummat vaatteet. Kuvassa viisi miestä, joista kaikilla paitsi keskimmäisellä on pitkäDark metallia

Irlantilaisen Primordial -bändin keulahahmo ja laulaja Nemtheanga uutisoi uuden “To The Nameless Dead” -albumin julkaisuhetken saapuvan aivan pian. Kiekko julkaistaan parin viikon kuluttua. Hän arvelee bändin olleen olemassa vain tätä tulevaa julkaisua varten, tai ehkä sellainen tunnelma on päässyt syntymään sen vuoksi kun bändi on nykyisin suuren levy-yhtiön kirjoilla. Mies tietää kertoa, että tällä tekeleellä Primordial on ottanut suuren harppauksen eteenpäin. Bändin jäsenet eivät ole enää 21-vuotiaita, joten kaikki tämä median osoittama “hypetys” aiheuttaa hieman ristiriitaisia tuntoja. Se on toisaalta Nemtheangan mukaan todella palkitsevaa, mutta se ei siltikään takaa sitä, että levyä myytäisiin roimasti. Ensi vuoden puolelal bändi aikoo tehdä kiertueita ja festivaaliesiintymisiä, mutta ihan tällä hetkellä keikkapyyntöihin ei aiota antaa myöntävää vastausta.

Nemtheanga jatkaa hänelle ominaiseen tapaan kuulumisten perkaamista kertomalla tärkeän yksityiskohdan kiekon bookletista. Siinä kun pitäisi mainita kiitosvirsien seassa P.MacAmhlaighin nimi, mutta jostain selittämättömästä syystä hänen nimensä oli jäänyt pois bookletin lopullisesta versiosta. Hän toivoo asian korjaantuvan sitten kun levystä tehdään toinen painos. Kyseinen mies osallistui levyllä kuultavan “Heathen Tribes” -kappaleen kirjoittamiseen.

Bändin toinen albumi Metal Blade Recordsille on lehdistötiedotteen mukaan ajaton kannanotto ja oodi bändin jäsenten esi-isille, jotka elävät ja hengittävät muinaisessa hengessä vihan, kivun ja epätoivon sekoittamana. “To The Nameless Dead” on poikkeus nykyajan muista albumeista, sillä se ei tarjoa banaalia tai “turvallista” musiikkia, vaan kauhoo kuuntelevan tahon korvalle raskaampaa ja nopeampaa materiaalia kuin edeltäneellä albumilla kuultiin. Yhtye ei äänittänyt kiekko digitaalisesti, vaan kävi vanhan ajan analogisessa studiossa purkittamassa kappaleet, sillä jäsenet halusivat säilyttää biiseissä old school -meiningin.

Albumista painetaaan rajoitettu ensipainos, minkä mukana tulee digibook ja sitä varta vasten luotu grafiikka sekä 40-sivuinen booklet-läpysykä. Sen mukaan kulkee kylkiäisinä myös bonus-DVD, johon taltioitiin Primordialin keikka Rock Hard Festivalissa.

“To The Nameless Dead” -albumin kappaleet.

  1. Empire Falls
  2. Gallows Hymn
  3. As Rome Burns
  4. Failures Burden
  5. Heathen Tribes
  6. The Rising Tide
  7. Traitors Gate
  8. No Nation On This Earth

Bändi tulee julkaisemaan marras-joulukuussa Sentinel Recordsin kautta “The Gathering Wilderness” -kiekosta vinyyliversion. Kyseessä on kuvalla varustettu 12” kiekko, minkä painosmäärä on erittäin rajoitettu — 500 kappaletta maailmanlaajuisesti. 100 ensimmäistä kiekkoa sisältävät myös bändihihamerkin. “The Gathering Wilderness” on alunperin Metal Blade Recordsin kautta vuonna 2005 ilmestynyt albumi.

Primordial on:

  • A.A. Nemtheanga (laulu)
  • Ciáran MacUiliam (kitarat)
  • Michael O’Floinn (kitarat)
  • Pól MacAmlaim (basso)
  • Simon O’Laoghaire (rummut)
Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.