Viime aikoina hieman isommilla lavoilla viihtynyt Profane Omen palaa ensi viikonloppuna juurilleen ja soittaa 10-vuotisjuhlakeikkansa lähes legendaarisessa Lahden Torvessa. Lauantain keikka taltioidaan tulevaa “Live At Torvi”-DVD-julkaisua varten, jolla juhlistetaan Profane Omenin menneen vuosikymmenen taivalta ja taaperrusta ennen teini-ikään siirtymistä. Torvi, yksi Suomen legendaarisimmista ja pitkäaikaisimmista klubeista, on erityisen tunnettu hikisestä meiningistään, joka tekee myös keikat harvinaisen intensiivisiksi, intiimiydestä puhumattakaan.
Koskapa Torvi ei ole koolla pilattu, suositellaan taltioinnille mukaan haluavia saapumaan ajoissa paikalle. Ennen Profane Omenia illan avaa Chaos Creation. Liput “Live At Torvi” -keikalle maksavat vaivaiset neljä euroa ja näin vuosipäivän kunniaksi, vilauttamalla viimevuotisen Frostbite Metal Festin lippua, pääsee sisälle veloituksetta!
Profane Omenin kanssa esiintyvä Chaos Creation on Lappeenrannassa perustettu thrash metal -bändi. Profane Omenin kanssa koettava keikka järjestetään lauantaina 6. helmikuuta osoitteessa Loviisankatu 8 sijaitsevan Torven tiloissa.
Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin profane omen. Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.