Metallimusiikki.net

Psilocybe Larvaelta keikkavideo "The Labyrinth Of Penumbra" -albumilta

Ryhmäkuva Psilocybe Larvae -yhtyeen kokoonpanosta, johon kuuluu viisi mustiin pukeutunutta miestä. Kuvan alaosassa etualalla yhtyeen logo.Kuvassa Psilocybe Larvae

Pietarista käsin toimiva Psilocybe Larvae kävi esiintymässä Riiassa sijaitsevassa Melnā Piektdiena -klubissa, jossa yhtye soitti muun muassa uuden albumin soittolistalla kuultavan kappaleen "Shining Shambhala". Sen aikana Hannu Mikkola käytti videokameraansa filmaten viisiminuuttisen esiintymisen katsottavaksi nyt YouTubesta. Psilocybe Larvae aikoo julkaista seuraavan pitkäsoittonsa 6. marraskuuta 2012 italialaisen Build2Kill/Nadirin kautta. Ryhmä kävi syyskuun lopussa ennen Latviaan siirtymistä soittamassa kolme keikkaa Suomessa. Yhtye nähtiin Helsingissä, Porvoossa ja Kotkassa.

Vuonna 1996 Viipurissa perustettu metallibändi purkitti edellisen studioalbuminsa vuonna 2007 ja julkisti sen kotimaassaan, Ukrainassa ja valko-Venäjällä vuoden 2008 varrella. Myöhemmin yhtye allekirjoitti levytyssopimuksen yhdysvaltalaisen Dark Harvest Recordsin kanssa kiekon levittämiseksi maailmanlaajuisessa mittakaavassa. "Non-existence"-niminen albumi on yhtyeen järjestyksessä kolmas ja marraskuun alussa ilmestyvä yhdeksän biisin mittainen "The Labyrinth Of Penumbra" tulee olemaan neljäs.

"The Labyrinth Of Penumbra" -albumin kappaleet:

  1. Soul Trekking
  2. Haunting
  3. Shining Shambhala
  4. Trial By Fire
  5. Into The Labyrinth
  6. Contemplation
  7. Fortress Of Time
  8. River Of Remembrance
  9. No Escape

Psilocybe Larvae on:

  • Larv (laulu ja kitara)
  • Andrew (kitara)
  • Dmitry (kosketinsoittimet)
  • Alex (basso)
  • Alan (rummut)
Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.