Metallimusiikki.net

Rammstein: "Mein Land".

  • Julkaistiin perjantaina 28.10.2011.
  • Luettu 1790 kertaa
  • Bändit:

Valokuva meren rannalla kävelevistä miehistä, jotka kaikki kantavat samaa suurta surffilautaa. Kuvan yläosassa lukee keltaisella Rammstein.Julkaistaan 14.11.2011

Industriaalimetalliryhmä Rammstein kertoi keskiviikkona julkaisevansa ensimmäisen singlen kokoelma-albumiltaan "Made in Germany 1995–2011". Sinkku on kappaleesta "Mein Land" ja se aiotaan julkaista kansainvälisesti marraskuun 14. päivä. Rammsteinin kotimaassa, Itävallassa ja Sveitsissä se ilmestyy kolmea päivää aikaisemmin. Kiekko ilmestyy neljän biisin kokoisena CD:nä, sekä seitsentuumaisena vinyylinä, jossa on kaksi biisiä. Nimibiisinsä lisäksi "Mein Land" tarjoaa kuunneltavaksi entuudestaan julkaisemattoman, saksaksi esitetyn "Vergiss Uns Nicht" -biisin. Luvassa on myös pari remixiä eri esittäjiltä. Bändi aikoo ladata kotisivuilleen uuden musiikkivideon 11. marraskuuta singlejulkaisunsa nimikkokappaleesta. Sen ohjasi jälleen kerran Jonas Åkerlund.

Ruotsalainen Jonas Åkerlund on Rammsteinin lisäksi tehnyt töitä Metallican ja Satyriconin sekä muiden kärkinimien kanssa. Kappale "Mein Land" on edustusbiisi yhtyeen uran laajimmalta kokoelma-albumilta. Kokoelma julkaistaan samalla kun saksalaisbändin seuraava Euroopan-kiertue on täydessä höyryssä. "Made In Germany 1995–2011" tulee tämänhetkisten tietojen valossa sisältämään yhteensä 20 bändin mielestä parasta biisiään, sekä kaikki Rammstein-musiikkivideot samojen kuorien välissä. Se tarkoittaa muun muassa "Pussy"-musiikkivideota, joka on yksin Metallimusiikki.netissä saanut yli 50 000 katselukertaa. "Pussy" ilmestyi digitaalisena singlenä syyskuussa 2009 ja siihen kuvattu eroottinen ja provokatiivinen musiikkivideo sai tuolloin osakseen suurta huomiota.

Rammstein on:

  • Till Lindemann (laulu)
  • Richard Z. Kruspe (kitara ja taustalaulu)
  • Paul H. Landers (kitara ja taustalaulu)
  • Christian "Flake" Lorenz (kosketinsoittimet)
  • Oliver "Ollie" Riedel (basso)
  • Christoph "Doom" Schneider (rummut)
Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Petri I. julkaisi tämän artikkelin. Tämän kirjoituksen leipätekstissä on yhteensä noin 0 sanaa. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.