Ruisrockissa odotettuja ulkomaan tähtiä ja paluukeikkojen riemujuhlaa
- Julkaistiin keskiviikkona 08.02.2012.
- Luettu 1776 kertaa
- Bändit: children of bodom, nightwish, stam1na
6.–8. heinäkuuta Turun Ruissalossa juhlittava 43. Ruisrock-festivaali julkistaa ensimmäisiä esiintyjiään. Luvassa on ruotsalaisyhtyeiden paluukeikkojen riemujuhlaa ja odotettuja Suomen-ensiesiintymisiä. Suurimman menestyksensä kynnyksellä hajonnut hardcore punkin uudistaja Refused nousee lavalle 14 vuoden hiljaiselon jälkeen ja vuonna 2006 viimeksi lavoilla nähty pop-suuruus The Cardigans soittaa kokonaisuudessaan "Gran Turismo" -menestysalbuminsa. Seitsemän vuoden tauon jälkeen uutta materiaalia on julkaissut Jamaikan musiikkia yli 40 vuotta maailmakartalle nostanut reggae-veteraani Jimmy Cliff, jonka viimeisimpiin tekemisiin kuuluu levy yhdessä punk-yhtye Rancidin Tim Armstrongin kanssa.
Ruissalo toimii estradina myös useille Suomen-ensivisiiteille, kun lavan heinäkuussa valtaavat Iso-Britannian valloittanut pohjoisirlantilainen Two Door Cinema Club, yhdysvaltalainen post-rockin kuumin nimi Explosions In The Sky, brittiläinen elektropop-nousija Metronomy, sekä 20-vuotias, hehkutettu harlemilaisräppäri Azealia Banks. Naapurimaista saapuvat Estonian Music Awardsissa palkintopöydän putsannut Ewert And The Two Dragons ja hiljattain kuudennen albuminsa julkaissut Ruotsin hardrockjyrä Mustasch.
Ruisrockin vakioviihdyttäjä Michael Monroe juhlii tänä vuonna 50-vuotisjuhliaan ja juhlakeikka asiaankuuluvine yllätyksineen koetaan tietenkin Ruissalossa. Jo viime vuoden puolella julkistettu Nightwish saa seurakseen toisen kotimaisen metallin suurnimen, Children of Bodomin. Pitkän linjan tekijöitä edustavat Eppu Normaali ja Kauko Röyhkä, joka tekee odotetun paluun lavoille Narttu-yhtyeensä kanssa. Festivaalia tähdittävät myös tuoreiden tai tulevien levyjensä myötä ajankohtaiset Chisu, Jukka Poika & Sound Explosion Band, Scandinavian Music Group, Regina, Fintelligens, Notkea Rotta, French Films sekä hip hop -superkokoonpano GG Caravan.
Ohjelmistoon on luvassa runsaasti sekä ulkomaisia että kotimaisia lisäyksiä. Päiväkohtainen ohjelmisto selviää myöhemmin, jolloin tulevat myyntiin myös yhden ja kahden päivän liput. Festivaalin kolmen päivän liput maksavat 115 euroa ja ne ovat myynnissä Ruisrockin verkkokaupassa, Tiketissä ja Lippupalvelussa. Saaristomeri-tukiliput maksavat 118 euroa ja lipuista menee kolme euroa Saaristomeren Suojelurahastolle.
Ruisrock rakentaa kaikille saavutettavaa tapahtumaa yhdessä RAY:n kanssa
Vuonna 2012 tavoitteena on tehdä Ruisrockista entistä saavutettavampi. Festivaalien saavutettavuus tarkoittaa sitä, että tapahtuman suunnittelussa huomioidaan festivaalikävijöiden erityistarpeita, jotka voivat liittyä esimerkiksi alueelle saapumiseen, alueella liikkumiseen, ruoka- ja juomapalveluihin tai tapahtuman viestintään.
Ruisrockin järjestelyissä on viime vuosina pidetty tärkeänä lähtökohtana sitä, että jokaisella on mahdollisuus osallistua. Fyysistä saavutettavuutta on huomioitu muun muassa lavojen yhteyteen rakennetuilla pyörätuolikorokkeilla, invataksien omilla pysähtymispaikoilla ja omalla sisäänkäynnillä pyörätuolia käyttäville.
Tänä vuonna ennen festivaalia Ruisrock tekee kartoituksen ja suunnitelman saavutettavuuden parantamiseksi. Yhteistyökumppanina ja asiantuntijana projektissa on Turun Kynnys ry, ja tuloksia hyödynnetään kesän festivaaleilla heinäkuun alussa. Tavoitteena on myös kerätä tietoa ja tarjota hyvät käytännöt muiden suomalaisten tapahtumajärjestäjien käyttöön.
Saavutettavuuden lähtökohtana on fyysinen, henkinen, kielellinen ja taloudellinen tasa-arvo. Vammaisten ihmisoikeusjärjestö Kynnys ry on tyytyväinen, että nämä Turun kulttuuripääkaupunkivuotenakin esille nousseet teemat ovat otettu perinteisessä Ruisrockissakin entistä voimakkaammin esille. Tämä on tärkeää yhdenvertaisuuden edistämistä
, kommentoi Turun Kynnys ry:n aluesihteeri Olli Nordberg.
RAY tekee viestintäyhteistyötä Ruisrockin saavutettavuusprojektin kanssa. Projekti on hyvä esimerkki siitä, miten erilaisten kävijäryhmien tarpeet voidaan ottaa huomioon jo tapahtumien suunnitteluvaiheessa. Viestintäyhteistyön avulla muistutetaan yleisöä siitä, että yhteiset kokemukset ja osallistumisen mahdollisuudet kuuluvat kaikille.
Ruisrock 6.–8.7.2012 varmistuneet artistit:
- Nightwish
- The Cardigans (Ruotsi)
- Refused (Ruotsi)
- Jimmy Cliff (Jamaika)
- Two Door Cinema Club _(Iso-Britannia)
- Azealia Banks (Yhdysvallat)
- Explosions In The Sky (Yhdysvallat)
- Metronomy (Iso-Britannia)
- Mustasch (Ruotsi)
- Ewert And The Two Dragons (Viro)
- Children Of Bodom
- Chisu
- Eppu Normaali
- Fintelligens
- French Films
- GG Caravan
- Jukka Poika & Sound Explosion BAnd
- Kauko Röyhkä & Narttu
- Michael Monroe
- Notkea Rotta
- PMMP
- Regina
- Scandinavian Music Group
- Stam1na
- Von Hertzen Brothers
Tietoa julkaisusta
Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin children of bodom, nightwish, stam1na. Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.