Metallimusiikki.net

Sacrifice: "The Ones I Condemn".

  • Julkaistiin maanantaina 25.05.2009.
  • Luettu 1001 kertaa
  • Bändit:

Sacrificen albumin "The Ones I Condemn" etukansi on taustaltaan musta ja sen keskellä katselee sivulleen nainen, jonka iho on tatuoitu. Naisen hiukset tummanruskeat ja niiden seassa on vuohensarvia hiuspinneinä. Kuvan oikeassa yläkulmassa bändin logo punaKuva: Michael Rosner

Kanadan Torontosta käsin toimiva Sacrifice julkaisee kauan odotetun uuden albuminsa kesäkuussa 2009. Albumille ei ole vielä tiedossa tarkkaa ilmestymispäivämäärää, mutta sen saapumista sopii odottaa tapahtuvaksi kesäkuun puolen välin tienoilla. Kiekon julkaisee brasilialainen Marquee Records. Thrash metal -bändi nauhoitti kiekkonsa kotikaupungissaan sijaitsevan Rouge Valley Studion uumenissa ääniteknikon ja aikamoisella nimellä varustetun Darius Szczepaniakin kanssa. Darius on uransa varrella työstänyt musiikkia Sacrificen lisäksi myös I Mother Earthille, Sum 41:lle ja Edwinille.

Sacrificen uutukaiskiekolla “The Ones I Condemn” kuullaan vierailevina pelimanneina Zimmers Holen, Tenetin, Strapping Young Ladin ja Armoroksen sakeissa soittavaa Jed Simonia. Simonin lisäksi kiekolla kuullaan vokalisti Dave Hewsonia, joka laulaa kappaleessa “The Devil’s Martyr”. Albumilla kuultavia kappaleita voi käydä kuuntelemassa jo ennakkoon Sacrificen MySpace-sivuilla.

Uuden albumin nauhoitusruljanssi murahti käyntiin syyskuussa 2008. Äänitystyöt päättyivät huhtikuun ensimmäisellä viikolla, jolloin myös miksausvaihe oli päättynyt. Huhtikuun toisena päivänä julkaisemassaan tiedotteessa Sacrifice uskoo jopa ylittäneensä kaikki albumille asetetut ennakko-odotukset.

“The Ones I Condemn” -albumin kappaleet:

  1. We Will Prevail
  2. The Ones I Condemn
  3. Give Me Justice
  4. The Great Wall
  5. Tetragrammaton
  6. Atrocity
  7. Hiroshima
  8. The Devil’s Martyr (feat. Jed Simon and Dave Hewson)
  9. Ultimate Power Corrupts
  10. Desolation Alive
  11. Anthem (bonuskappale, Rush-cover)
  12. Burned At The Stake (bonuskappale, nauhoitettu uudelleen v. 2009)
  13. The Entity (bonuskappale, nauhoitettu uudelleen v. 2009)

Yhtye aikoo julkaista myöhemmin tämän vuoden aikana uuden DVD-levyn, nimeltään “Live Reanimation”, joka sisältää syyskuussa 2006 tehdyn kiertueen esiintymisen. DVD:lle päätynyt esiintyminen on alusta loppuun nauhoitettu keikka Toronton Day Of The Equinox II -festivaalista. Keikalla bändi soitti hittejään vuonna 1986 ilmestyneeltä “Torment In Fire” -albumilta ja seuranneena vuonna julkaistulta “Forward To Termination” -kiekolta. Myös vuonna 1990 valmistuneen levyn “Soldiers of Misfortune” kappaleita soitettiin konsertin aikana.

Sacrifice on:

  • Rob Urbinati (kitara ja laulu)
  • Joe Rico (kitara)
  • Scott Watts (basso)
  • Gus Pynn (rummut)
Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.