Metallimusiikki.net

Sadistik Forest: "Death, Doom, Radiation".

  • Julkaistiin perjantaina 25.11.2011.
  • Luettu 1172 kertaa
  • Bändit:

Ryhmäkuva Sadistik Forestin kokoonpanosta seisomassa metsässä muurin edustalla.Kuvassa Sadistik Forest

Sadistik Forestin debyyttialbumi on saamassa odotetun seuraajansa. Yhtye on kuluvan syksyn ajan nauhoittanut uutta albumiaan tuottaja Samu Männikön hoteissa. Julkaisua lupaillaan alkuvuodelle 2012 Violent Journey Recordsin kautta. Levy tulee kantamaan nimeä "Death, Doom, Radiation" ja se edustaa bändin mukaan merkittävää askelta yhtyeen uralla.

Tätä levyä on sävelletty pitkään ja hartaasti. Heitimme kuluneen vuoden aikana miltei albumillisen musiikkia poiskin paremman materiaalin tieltä, kertoo Sadistik Forestin vokalisti–basisti Markus Makkonen. Samu on potkinut meitä päämäärätietoisesti yli mukavuusrajojemme ja albumi esitteleekin huomattavan soitannallisen ja sävellyksellisen kehitysaskeleen.

Kappalelista ja kansitaide tullaan julkistamaan lähempänä julkaisuajankohtaa. Sadistik Forest kitaristi Matti Salo joutuu koulukiireidensä takia jättämään kevään keikat väliin. Matin tuuraajana lavoilla nähdään Se, josta ei puhuta -yhtyeen Heikki Matero. Ensimmäinen Sadistik Forestin keikka Heikin kanssa heitetään 3.12.2011 Oulussa Nuclear Nightclubissa. Tuolloin illanviettoon osallistuu myös Mormant De Snagov sekä Ablaze in Hatred. Sadistik Forestin voi lisäksi nähdä lavoilla seuraavasti:

  • 16. joulukuuta 2011: Varjobaari (Tampere)
  • 21. tammikuuta 2012: Balls (Kajaani)

Sadistik Forest on:

  • Markus Makkonen (laulu ja basso)
  • Antti Heikkinen (kitara)
  • Vesa Mutka (rummut)
  • Matti Salo (kitara)
Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.