Sveitsissä perustettu metallibändi Samael julkaisee 19. marraskuuta suuren kokoelmalevyjä sisältävän paketin, nimeltään “A Decade In Hell”, johon kuuluu yhteensä yhdeksän CD-levyllistä musiikkia. Lisäksi tälle Nuclear Blast Recordsin avulla esille tuotavalle paketille pannaan kaksi DVD-levyä. CD-levyillä on yhteensä 82 audioraitaa ja DVD:llä nähdään 41 videoklippiä. Soittoaikaa kertyy yhteensä 490 minuuttia. Kansilehtinen on 60-sivuinen. Lehtisessä on kappaleiden sanoituksia, sivumerkintöjä ja valokuvia. Toistaiseksi kokoelma-albumin yksittäisten levyjen soittolistoja ei ole paljastettu.
Samael uutisoi kokoelma-albumin ohessa ilmestyvän EP-levyn “Antigod”. Siitä tehdään sekä seitsentuumainen vinyyliversio että tavallinen CD-painos. Tämä levy ilmestyy 19. marraskuuta. Bändi nauhoitti EP-levyllä kuultavaa materiaalia syksyllä, elokuussa alkaneiden äänitystöiden aikana. Albumin kitara- ja lauluraitojen nauhoitushommat päättyivät viime viikonloppuna. Levy miksataan pian Englannissa. Albumi tullaan julkaisemaan alkuvuodesta 2011. Se on seuraaja vuonna 2009 julkaistulle “Above”-albumille.
Bändi lähtee marraskuussa kiertämään Eurooppaa yhdessä suomalaisen Finntrollin, kreikkalaisen Rotting Christin, virolaisen Metsatöllin ja Malediiveilta kotoisin olevan Nothnegalin kanssa. Joulukuuhun asti käynnissä oleva kiertue ei tuo yhtyeitä Pohjolaan.
Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin samael. Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.