Metallimusiikki.net

Shade Empire: "Omega Arcane"

  • Julkaistiin tiistaina 09.04.2013.
  • Luettu 1558 kertaa
  • Bändit:

"Omega Arcane" -albumin kansitaiteessa piirros naishahmosta seisomassa suuren kivipaasin päällä. Kuvan yläosassa Shade Empire -logo mustalla värillä.Julkaistaan 3.5.2013

Kuopiolainen Shade Empire tulee julkaisemaan Suomessa 3.5. ja muualla Euroopassa kolmea päivää myöhemmin uuden "Omega Arcane" -albuminsa. Kesäkuun varrella se leviää muualle planeettaan. Kiekon voi tilata ennakkoon Levykauppa Äxästä. Bändi latasi YouTubeen 2,5 minuutin pituisen videon albumin lauluraitojen purkittamisesta. Sen voi käydä katsomassa suoraan tästä linkistä. Candlelight Recordsin kautta ilmestyvä pitkäsoitto sisältää 74 minuuttia metallia, joka muodostuu 11 biisistä.

Albumin nauhoittamiseksi Shade Empire varasi studioaikaa loppuvuodesta 2011. Kiekko miksattiin keväällä 2012. Yhtyeen toistaiseksi viimeisin albumi on maaliskuussa 2008 ilmestynyt "Zero Nexus". Se sisältää yhdeksän biisiä ja noin 45 minuuttia musiikkia. Bändi on ollut toiminnassa vuodesta 1999 lähtien. Debyyttialbumin "Sinthetic" se julkisti vuonna 2004 ja sitä seurasi "Intoxicate O.S." kahta vuotta myöhemmin.

"Omega Arcane" -albumin kappaleet:

  1. Ruins
  2. Dawnless Days
  3. Until No Life Breeds
  4. Ash Statues
  5. Disembodiment
  6. Malicious Winds
  7. Traveler of Unlight
  8. Devolution
  9. Slumbering Giant
  10. Nomad
  11. Omega Arcane

Shade Empire on:

  • Juha Harju (laulu)
  • Juha Sirkkiä (kitara)
  • Janne Niiranen (kitara)
  • Olli Savolainen (kosketinsoittimet)
  • Eero Mantere (basso)
  • Rasane (rummut)
Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.